lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannus vesillä

Juhanus lähti käyntiin tankkauksella Vaasan penta servicen laiturissa. Ajoimme varovaisesti tankkiautomaatin vieressä olleen laiturin päähän ja Marika kävi tiedustelemassa tankkaamassa olleelta pärinävenekuskilta veden syvyyttä automaatin vieressä. Veneen kippari kertoi vettä olevan 2,3m (meidän veneen syväys n. 2,1m). Tiedosta rohkaistuneena kokeilimme ajaa automaatin viereen. Ensi yrittämältä kaarsin hieman oikealta, jolloin köli takerui 10m ennen laituria mutapohjaan ja vesi muuttui ruskeaksi. Peruutin ja yritin uudestaan 7m vasemmalta ja vastaan tuli klonk klonk kiviä. Peruuttaessani vielä tunsin kölin raahaavan sorapohjaa. Niin aika monimuotoinen pohja niinkin pieneksi alueeksi. Ajoin takaisin laituri päähän ja aloitimme kanisterirallin. Jatkuvalla syötöllä Marika tankkasi viittä kanisteriamme, joita minä kaatelin veneen tankkiin. Suvi ja Aatos osallistuivat työhön innokkaasti palauttamalla tyhjiä kanistereita äidilleen. Palautustyö oli niin kiihkeää että välillä sisarusten välille syntyi pientä kahakkaa siitä kuka minkäkin kanisterin saa. Isälle tehdystä työstä kun on aina jaossa palkka ja Suvikin on oppinut ymmärtämään näiden syy-seuraussuhteen. Juhannusilta seilattiin kuumottavassa auringonpaisteessa Vaasan saaristossa ja avomeriosuuden lähestyessä lapset ja Marika menivät nukkumaan. Tuuli on ollut koko yön suotuisa ja puhaltanut maalta. Aaltoa ei juuri ole, mikä on mahdollistanut kivan 6 solmun vauhdin, vaikka iso purje on puolittain "reivattu" (vedetty rullalle). Pari suunniteltua yöpymispaikkaa on jo nyt klo 04.40 ohitettu, mikä tarkoittaa että saavutamme suunnitellun aikataulumme. Mahdollisesti tänään iltapäivällä olemme Meriporissa odottamassa maanantaina meille tilattua tankkausautoa, joka täyttää etutankkimme. Seuraavassa vielä linkki videoon juhannusauringosta( http://www.youtube.com/results?search_query=Keino8&oq=Keino8&aq=f&aqi=&aql=&gs_l=youtube.3...4642.7547.0.8391.6.6.0.0.0.0.776.935.0j1j6-1.2.0...0.0.aIjixSYEI-E )