tiistai 31. heinäkuuta 2012

Cuxhaven (yachthavenin satama)

Hei,

Hieman levottoman yön jälkeen heräsimme aamutoimille. Illalla Suvi keksi tunkea Aatoksen Lego-ongenpään nenäänsä ja sitä sieltä etsimme jonkun tovin. Nyt olisi tarvittu virkkuukoukkua, mutta kun sitä ei ollut saatavilla, Markku taittoi pienen ruuvimeisselinsäpään koukuksi ja onki palasen pienestä nenästä. Ja voitte vain arvata oliko autettava yhteistyöhaluinen :).

Yö jatkui illasta levottomana. Suvi heräsi itkemään ja halusi siirtyä äidin sijasta Aatoksen kainaloon. Aatos tottuneesti nosti läsivarttaan ja Suvi kömpi unisena viereen ja jatkoi uniaan.

Aamutoimien ollessa vielä kesken Markku keksi, että nyt lähdemme. Jälleen äkäinen lähtö sulkuun ja olimmekin sisällä ennen kuin kerkesin kissaa sanomaan. Nätisti parkkeerasimme rouvan sulun laidalle ja odotimme sulkutoimien etenemistä. Pian sulkuportit aukenivatkin ja veneemme lipui kohti uusia kokemuksia, Pohjanmerta.

Merellä tuuli leuto vastatuuli ja nousuvesi veteli vielä viimeisiään joten päätimme ajella moottorilla. Sää oli lähtöhetkellä oikein mukava puolipilvinen. Pääsimme moottorimme itse luokittelemalla marssivauhdilla viittä solmua. Nousuveden käännyttyä laskuvedeksi vaihtimme nousi seitsemään ja puoleen solmuun. Vuoroveden erotti oikeastaan parhaiten, kun lähestyimme Cuxhavenin sataman aukkoa. Siinä eteenpäin ajettaessa vene kulki edelleen sivulle...villiä :)

Nyt olemme täällä ja lähdemme tutustumaan paikkoihin. Jatkamme matkaa todennäköisesti aamuyöstä jolloin keli mukavan myötäinen. Edessämme on pitkä noin 95 mailin rupeama. Tavoitteenamme on päästä mahdollisesti aina Borkumiin asti.

Palaillaan!