Ja sitten asiaan:
Matkamme jatkui yön jälkeen läpi koko päivän ja illan. Maisemat ja hajut vaihtelivat samaa tahtia kuin aurinko ja sadekuurot. Sadetta täällä on kyllä riittänyt ja on kyllä aurinkoa ja lämpöäkin. Aina sadekuurojen välissä olemme kuivattaneet vaatteet, jotta ne voivat uudelleen kastua hetken päästä (aivan turhaa touhua...). Itse olen kuitenkin ollut tyytyväinen ...uskon, että saamme auringon kanssa kaveerata jatkossa ihan tarpeeksi.
Matka meni pääosin hyvin. Tottahan kohellustakin ja tiukkaakin sananvääntöä naapuriveneiden kanssa matkaan mahtuu. Etenkin, kun edetään väsyneinä ja vielä oudoilla vesialueilla. Suurin kohellus sattui ennen erästä rautatiesiltaa, jonka alitus tuli tapahtua nopeasti. Ympäröivät veneet kiirehtivät ja kiire tarttui meihin. Huono juttu. Arvioimme matkan, virtauksen ja tuulen väärin ja lähestyimme kiinni olevaa siltaa nopeasti, jonka takana myös suuri proomu odotti läpipääsyään. Siltojen vierillä on aina odotuspaikat ja niinpä päätimme kiinnittyä keulasta laituriin ja odottaa sillan avautumista. Kaikki meni ok, kunnes huomasimme, että keula-ankkurimme (joka on kiinni veneen keulassa) ylitti tuulen painaessa venettä laiturin ja jäi sinne kiinni. Tästä syystä emme saaneet venettämme kännettyä, vaan jäimme sillan viereen poikittain jumiin. Markku lähti irrottamaan ankkuria ja minä koitin ohjailla. Silta aukesi siinä samalla ja proomu lähti koneet täysillä alitukseen. Tiesin, että tilaa oli, mutta en halunnut katsoa kuinka paljon :). Lisäandrenaliinipiikin antoi vielä hullu, suorastaan lentävä hollantilainen, jonka moottori oli jumiutunut lähes täysille kierroksille. Hollantilaisherra päätyi päätökseen ajaa ohitsemme suurella purjeveneellään juuri proomun ohittaessa meitä. Tässä vaiheessa minä jo lausuin muutaman rukouksen, katsoin, että lapsilla oli liivit päällään ja suljin silmäni odottaen rysähdystä. Mitään rysähdystä ei kuitenkaan tullut.
Kerkesin vielä tämän jäljeen vaihtamaan muutaman "ystävällisen" sanan erään venekuskin kanssa, joka ei suinkaan tullut meitä auttamaan, vaan vaati väistämään. Luuliko hän todella, että me olemme siinä huviksemme?!! Tässä nyt jälleen huomasimme veneilijöiden käytöseroja. Toiset osaavat ajatella muita ja toiset vain omaa etuaan.
Kaikki kuitenkin päättyi hyvin. Markku sai ankkurin irti ja matkamme jatkui. Tuuli yltyi välillä kovaksikin ja teki siltojen ja sulkujen käytön välillä haastavaksi. Päätimme kuitenkin tapahtuneen jälkeen, että menemme rauhassa vaikka toiset hoputtaisivat. Jos emme kerkeä, niin emme kerkeä ja odotamme.
Rauhallisuuden valtti tuli näkyviin juuri ennen Dordrechtin kaupunkia. Siellä vastaan tuli viimeinen sen päivän alitus useille veneille ja ihmiset olivat kärsimättömiä. Alitukseen oli tunti ja veneet huomasivat kapean odotuspaikan ennen siltaa. Sinne siis kaikki moottorit ulvoen. Onneksi me emme lukeutuneet näihin, sillä huomasinme, että tuulen ja virtauksen vaikutuksesta veneet painuivat vauhdilla kohti rantaa. Virtaukset on petollisia, sillä niitä ei aina huomaa. Markku huomasi tilanteen ja jäimme taka-alalle. Ei veneille onneksi mitään tapahtunut, mutta meidän tilanne rautarouvalla olisi voinut olla ahdistava.
Pyöriskelimme hetken tuulessa kunnes huomasimme ystäväpariskuntamme viittovan meitä seuraamaan. Lähdimme perään ja he johdattivat meidät sokkeloiden kautta suojaisaan kortteliin. Siellä kerkesin päivällisen valmistaa ennen matkan jatkumista.
Rankan vesikuuron saattelemana saavuimme kauniiseen Dordrechtin kaupunkiin. Aluksi emme jaksaneet edes miettiä satamaan menoa, kunhan jostain löytyisi laituri niin laittaisimme itsemme siihen kiinni ja päät tyynyyn. Ystävämme kuitenkin onnistuivat jälleen hommaamaan meille paikan sisäsatamassa jota ympäröivät kauniit vanhat kerrostalot (kaupunki kuin Venetsia, sillä talot vedessä ja kanavat välissä, mutta ilman Venetsian pahaa hajua). Sinne parkkerasimme ystävät vierellämme ja hyvä niin, sillä lämmin suihku teki terää.
Illalla istuimme iltaa ja Theo opasti Markkua vuoroveden ja virtauksien kanssa. Tiesimme, että seuraavana päivänä tiemme eroaisivat ja siitä syystä saimme heiltä kasan karttoja, lappuja ja tietokoneohjelmia matkamme seuraaville osioille. Uskomattoman mukavia ja avuliaita ihmisiä!
Keskustelin myös Anneken kanssa näistä proomuista jotka kuljettavat tavaraa ympäri Euroopan jokia. Kävi ilmi, että perheet asuvat proomuissaan. Elämä heillä on täysin kiertolaiselämää. He kulkevat proomunsa mukana sinne minne tavaraa pitää kuljettaa ja perheen autokin seuraa proomun katolla. Proomusatamassa auto nostetaan maihin proomussa usein mukana kulkevalla nosturilla ja lähdetään esim. kauppaan. Kouluikäiset lapset ovat viikot sisäoppilaitoksissa ja tulevat proomukoteihinsa aina viikonlopuiksi. Proomuelämä on usein "periytyvää" isältä pojalle, tai tytölle ja useissa proomuissa olemme nähneetkin koko perheen työntouhuissaan.
Tänään matkamme jälleen jatkui. Satamaan johtava 1600-luvulta päräisin oleva käsin käännettävä silta aukesi puoli yhdeksältä ja siirryimme sen kautta ulkopuoliseen odotuslairuriin odottamaan suuren sillan avautumista puoli kymmeneltä (kuva jossa meidän vene ja ystäviemme vene). Haikeat hyvästit jätettiin, sillä tiesimme, että parin tunnin päästä tiemme erkanisivat. Willemstatin kohdalla ystävämme saattoivat meidät sululle ja lähtivät kotisatamaansa (vanhaan Napoleonin aikaiseen tähdenmalliseen linnoitukseen).
Matkamme jatkui. Tarkoituksena oli edetä Flissingeniin, mutta mitäpä tämä meidän matkamme olisikaan ilman pieniä ongelmia. Lämmönvaihtajastamme hajosi osa joka erottaa glykoli-veden ja meriveden toisistaan (tämä on siis naisen tulkinta). Huomenna meille toimitetaan "halpa (2000 euroa)" maksava varaosa jonka jälkeen toivottavasti pääsemme kanavaseikkailumme päähän. Siitä Belgian kautta vauhdilla Iso-Britanniaan, sillä tuulet näyttävät olevan kohdillaan.
Nyt väsyneinä, mutta edelleen onnellisina nukkumaan!
Ps. Mukavaa alkavaa lukuvuotta sisarelleni, kaikille kollegoille ja oppilaille!
Pps. Mitä tapahtui hullulle lentävälle hollantilaiselle jonka moottori oli jumiutunut? Tarina ei kerro sitä... Ennen tätä pistettä vene pörräsi viimeisenä aina ympyrää ja alitti sillat kanssamme. Tämän pisteen jälkeen venettä ei enää näkynyt. Ehkä jossakin vielä tälläkin hetkellä pörrää suurella purjeveneellään hollantilainen, jonka moottori on jumiutunut täysille kierroksille :)
Ppps.Suuri kiitos matkamme etenemisestä miellyttävästi tähän pisteeseen kuulu Hollantilaisille uusille ystävillemme Theolle ja Annekelle. He neuvoivat meitä pitkin matkaa ja toimivat henkilökohtaisina oppainamme ja tulkkeinamme.
