Minä aloin siivoamaan ja järjestämään paikkoja ja ennen kuin huomasinkaan, oli kello jo puoli yksi, kun olin kantta järjestämässä. Kantta siivoillessa huomasin, että satamasta lähti ainakin kymmenen venettä matkalleen! Siis Markku oli tulkinnut täydellisesti sää- ja vuorovesikartat... Markku vain ajatteli, että olemme ainoat lähtijät yönselkään ja hän halusi hieman nukkua (tuntemattomat vedet omine ilmiöineen luovat vaaroja joita ei halua kohdata mielellään pimeässä, ainakaan väsyneenä).
Siivoilin vielä aikani ja puoli kahdelta kömmin sänkyyn. Sanoin Markulle, että satamasta lähti juuri silläkin hetkellä kolme venettä. Isäntäni siitä innostui ja hyppäsi ylös ja sanoi, että "jahas, ja sitten lähdetään". Ja sitten mentiin.
Olihan villiä. Täysin pimeää ja vene kulki todella lujaa vuorovesivirran mukana. Koneessa juuri ja juuri kierroksia ja vauhtia kuusi solmua! Emmehän me yleensä pääse purjeillakaan tuommoista vauhtia ja nyt körötimme näkymättömän voiman kuljettamana vielä lujempaa. Markku kertoi aamulla, että haastavaa oli totuttaa silmiä pimeyteen, vauhtiin, plotteriin ja tutkannäyttöön vuorotellen. Plotterimme saa pimeänäytölle, eli punaiseksi, mutta valitettavasti tutkamme ei sisällä samaa ominaisuutta.
Yön pimeydessä meitä johdatti eteenpäin kymmenet veneiden perävalot kuin lyhdyt pimeydessä. Ja tilanteesta kovin kiinnostuneena huomasin, että kello oli kolme ennen kuin pakotin itseni petiin. Pohdin, että en mene perävuoteeseen, sillä en olisi sieltä kuullut moottorin äänen yli Markun huutoja (pidimme moottorin tyhjäkäynnillä, jotta voisimme hädäntullen käyttää sitä apuvoimana), vaan sen sijaan menin nukkumaan lasten vuoteen päälle kerrossängyn yläpedille, jossa pysyi mukavasti tuulen käydessä maalta käsin.
Yöllä heräsin kahden valtavan aallon heiluttaessa venettä (Markku kertoi, että pimeydestä tuli kaksi suurta aaltoa jotka törmäsivät toisiinsa meidän kohdalla muodostaen korkean ristiaallon) ja samalla kun vene syöksyi aaltoon saaden suolaisen kylvyn kannelleen, myös minä yläpedillä sain tuhdin ja kylmän suolakylvyn. Kylläpä säikähdin. Olin varma, että ikkuna oli jäänyt auki, mutta eipäs ollutkaan. Syypääksi osoittautui hanhenkaula, tai oikeastaan minä joka olin päivällä kääntänyt kaulan menosuuntaan jotta ilma vaihtuisi nopeammin. Ei näistä tuuletuskanavista pienet aallot ja vesisateet sisään tule, mutta kohtaamamme aalto oli ilmeisesti ollut niin suuri, että minä ja yläpeti uimme vedessä. Alapeti ei tiennyt tapahtuneesta tuon taivaallista ;)
Tilannemuutoksesta johtuen päätin siirtyä peräpetiin ja laitatin Markulle MOB(man over board)-hälyttimen kaulaan. Hälytin ei kuitenkaan toiminut minun toivomallani tavalla, vaan se hälytti aina, jos Markku meni liian kauas VHF-radiostamme ja niinpä sain ainakin viisi kertaa käydä kuittaamassa hälytyksen turhaksi...nooh, pääasia että laite toimi ja hälytti.
Yhdeksältä heräsin, kun kullannuput kömpivät viereen. Tästä tunti ja huomasin istuvani ruorissa aurinhattu ja aurinkolasit päässäni. Kamalaa oli havahtua omien mustien silmänalusten värittämään peilikuvaan joka tuijotti minua vessan peilistä huonosti nukutun yön jäljiltä. Yritin jopa aluksi pyyhkiä niitä pesurätillä pois, mutta eiväthän ne lähteneet :)
Työt ohjaimissa jatkuivat koko aamun, päivän, iltapäivän ja alkuillan. Markku vapautti minut tehtävästä seitsemältä, kun lähestyimme satamaa. Eli rankkaahan tämä välillä on. Miksi noinkin pitkä matka? Siksi, että nyt ilmat olivat suotuisat (Markku sanoi, että veneemme kulki huipussaan myötävirrassa purjeilla lähes yhdeksää solmua, siis hurja vauhti rautarouvallemme) Emme halua viettää aikaamme Pohjanmeren syleilyssä kovinkaan pitkään, vaan mielellämme siirrymme turvallisemmille vesille.
Nyt olemme viimeisessä Saksan kohteessa. Pohjanmeren aurinkorannan puolelta paikka näytti hotellien täyttämältä turistikohteelta, mutta satamamme näyttää lähinnä Hailuodon satamalta, joskin hinta sama kuin Maarianhaminassa (25 euroa) sisältäen ainoastaan suihkun, eli kallis paikka.
Teidän lukijoiden kannalta tilanne tarkoittaa sitä, että huomenna, kun jatkamme matkaamme Hollantiin, netti sammuu. Päivitämme blogin vasta sitten, kun jostain löydämme netin.
Eli nyt ainakin toviksi blogimme saattaa hiljentyä, mutta voihan olla, että jo huomenna löydemme netin ja voimme päivityksen tehdä. Purtemme starttaa aamulla kohti Staande mast routtia ja mm. Amsterdamin elämysrikasta maailmaa.
Hyvää yötä, Ultima Thule hiljenee gasteineen nyt nukkumaan.
