keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Patonkia, juustoa ja hyviä hetkiä

Heips,

Jälleen on päiviä hurahtanut, mutta veneemme on edelleen pohjamaalissaan. Täällä on ollut sateista ja maalausta ei ole voitu tehdä loppuun. Odotamme kuitenkin työn valmistumista ja jaksamme uskoa, että ensi viikolla voisimme päästä jatkamaan jo matkaa :) Oikeasti olemme kuiten viihtyneet täällä maan mainiosti eikä meillä ole ollut kiirettä mihinkään eikä ole vieläkään, sillä kaupunki on todella viehättävä ja mukaansa tempaava.

Vettä on siis sadellut. Välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta on tuo aurinkokin käynyt aina välillä meille hymyilemässä ja ilmoittamassa olevansa vielä tallella. Olemme tehneet veneellä kaikkea pientä. Minä olen saanut perähuoneen valmiiksi (no joo...kyllä siinä vähän Markkuakin tarvittiin) ja näyttää oikeastaan oikein hyvältä (hyvä kehua, kun kukaan ei pääse tarkistamaan) :) Markku on puolestaan perehtynyt lattianalaisiin säilytystiloihin rakentamalla sinne hyviä lokeroita esimerkiksi vesipullojen säilytystä varten. Näitä lattian alla olevia tiloja meillä on paljon ja myös nämä arsenaalit joudumme valjastamaan käyttöön Atlantin ylitystä ajatellen.

Touhuilujen lisäksi olemme myös nautiskelleet...Olemme tutustuneet uusiin makuelämyksiin esim. paikallisiin juustoihin, makkaroihin jne. ja nämä ovat myös pienten suosiossa. Tänään aamupalapöydässä käytiin kiivasta keskustelua siitä kumpi lapsista saa viimeisen homejuustopalan :) Jotain olemme kyllä jättäneet rauhaankin, nimittäin kalatiskin limaiset mustekalat, joita on tarjolla useaa eri kokoa ja väriäkin. Jonkun mielestä se on varmasti silkkaa tyhmyyttä, mutta joo...kyllä minä suon mustekalailon vielä tässä vaiheessa jollekulle toiselle kuin itselleni. Eilen kyllä kaupassa pyörittelin pitkäänkin käsissäni rasiaa, joka oli oikeastaan todellinen merikimara, sisältäen kaikenlaisia ahdin antimia, mutta niin se vain jäi vielä kauppaan...eipä kyllä Markkukaan moittinut päätöstäni ;)

Eilen lähdimmekin hieman eri suuntaan iltaiselle kävelyreissullemme. Päätimme parkkeerata Aatun pyörän portaiden välitasanteelle ja jatkaa matkaa kävellen, sillä mäkistähän täällä suunnassa Epsanjaa on! Kävelimme tuttua katua yhä kauemmas alueille joilla emme olleet vielä käyneet. Ensimmäisenä eksyimme kiinakauppaan joka myi kaikkea maasta taivaaseen "made in HongKong" -leimalla. Täällä ihmiset käyttävät kauppaostoissaan sellaista kassia, jossa on rullat alla. Meillä Suomessa lähinnä vanhemman ikäpolven ihmiset käyttävät näitä. Pitkään taistelin ostoa vastaan, mutta nyt luovutin, sillä olkapäät kovilla olen kantanut vesipulloja mäkiä ylös ja alas kohti venettä. Tästä kiinakaupasta löysin halvalla 9,80 itselleni kärrykauppakassin ja olin tyytyväinen.

Kiinakaupasta suuntasimmekin suureen ruokakauppaan, jossa sain uuden kärryn, mutta myös olkapääni täyteen ruokatavaroita. Hieno sininen ruokakassikärryni toimi mainiosti. Veneelle matkatessamme pysähdyimme leikkikentälle levähtämään ja lapset ilakoivat, hyppivät, juoksivat ja kiljuivat :)

Kotimatkalla me tytöt suuntasimme kauppaostoksien kanssa kohti venettä ja miehet menivät kipaisemaan pyörän portaiden luota. Kipaisuun menikin odotettua enemmän aikaa ja tytöt kerkesivät painolasteineen sataman portille ihmettelemään minne pojat ovat jääneet. Kävi ilmi, että Aatun pyörä ei ollutkaan enään siinä mihin sen jätimme. Markku ei kuiten ollut luovuttanut, vaan pojat olivat menneet lähiliikkeisiin tiedustelemaan pyörää. Ja niinhän etsinnät tuottivat tulosta. Pyörä löytyi erään bubin takahuoneesta????!!! Baarin omistaja oli ilmeisesti Markulle sanonut, että ei jättämällemme paikalle voinut jättää pyörää, vaikka pyörä ei kyllä ollut kenenkään tiellä (vaikea tietää, kun ei Markkukaan puhu Espanjaa :) ). Oli niin tai näin...hyvä, että pyörä löytyi!

Me tytöt siis odottelimme poikia sataman portilla ilman avainta ja olimmekin iloisia, kun kuulimme Aatoksen kilkatusta mutkan takaa. Kaikki meni siis hyvin... Huomasimme ainoastaan, että minun hienosta kauppakassista oli pudonnut matkalla rengas...sen pituinen taisi olla sen kiinakassin tarina, sillä tänään maidonhakureissulla en onnistunut tippunutta rengasta löytämään... Ehkä rengas oli löytänyt paikkansa jonkun toisen omistajan kiinakassista :(

Muuten kaikki hyvin.... Suorastaan erinomaisesti! Huomenna, tai oikeastaan jo tänään suuntaamme heti aamusta venetarvikekauppaan ja ikeaan.

Palaillaan!