Hieman ovat nyt venyneet päivitysaikani, mutta muistan teitä lukijoita kyllä aina ajatuksissani. Jostain kumman syystä viiden lapsen päiväviihdytyksen jälkeiset illat ovat olleet hieman väsyneitä ja niin blogi on aina jäänyt kauniiksi ajatukseksi...
Lanzarotelta otimme iloisen lähdön ja suuntasimme ankkuriin Isla De Lopoksen rannalle (matkaa noin 10nm). Isla De Lobos ei suinkaan ole saanut nimeään susien mukaan niinkuin nimi antaisi olettaa, vaan hylkeiden mukaan jotka muinoin ovat saarta asuttaneet.
Saari oli habitukseltaan karu, mutta laguuni johon parkkeerasimme kaunis ja vesi sinisen vihreä, jossa pohjaan pystyi erottamaan täysin selvästi (vaikka matkaa pohjaan kymmenisen metriä). Jukka haltioitui näkymästä niinkin suuresti, että kävi hetken kolistelemassa Markun sukellusvälinevarastolla ja hyppäsi veteen ihailemaan vedenalaista maailmaa Markun räpylät jaloissaan.
Pitkään ei veneessä maisemia ihailtu, kun nuori gastimmekin alkoi vaatimaan jo kipparille tuttua rantautumista. Ilma oli hieman pilvinen ja matka rannalle hieman hurja. Ennen rantaa matalikko, jossa aallot murtuivat jonka johdosta itse ranta lähes tyyni. Murtumisvyöhyke oli kuitenkin ohitettava ajamalla siitä kumiveneellä läpi, tai sitten rantautumalla sivusta ja kävelemällä hieman enemmän. Arvatkaas kumman valitsimme? No tällä kertaa sen minkä toivoit, eli rantautumisen aikaisemmin ennen murtumisvyöhykettä.
Ja suunnitelma käytäntöön. Naiset ensin rantaan, jonka jälkeen lapset seuraavalla lastilla. Kaikki meni hyvin. Oli hellyttävää katsella rannalla ja laskea, kun kapsia lastattiin veneeseen: "yksi, kaksi, kolme, neljä ja viisi...kaikki kyydissä" Kun kumivene lähestyi rantaa kerkesin jo todeta, että gastimme nuorin Oiva (1v9kk), on jäänyt veneelle, mutta ei...sieltä pieni pää kurkisti keskeltä venettä :) ja kaikki rannalle. Tämän jälkeen miehet ahersivat veneellä ja naiset rentoituivat lasten seurassa...no joo...pientä ironiaa ehkä lauseessa, mutta ihan oikeasti lasten leikit ovat menneet todella hyvin yhteen ja touhuaminen heidän kanssaan on ollut mukavaa ja palkitsevaa.
Rannalla saimme ihmetellä paikallisten arkeologien työtä. Arkeologit etsivät rannan tuntumasta muinaisen roomalaisen kylän jäännöksiä. Aatos puolestaan pohti, että heidän käyttämät lapiot ja sihdit olisivat hyviä myös meidän leikkeihin ;) No rannalla leikimme illan, jonka jälkeen miehet tulivat lastiaan/gastiaan :) hakemaan veneelle....arvaatkos kumpaa reittiä? No tottakai murtumisvyöhykkeen läpi ja hyvinhän se meni ja nyt kun reitti oli kerran koettu oli sama viedä vaimot samaa reittiä veneelle..."jos te ette saa venettä pysymään kohtisuorassa aaltoon nähden, kaadumme", oli kipparin ohje naismiehistölle... ;) ...onneksi vesi oli lämmintä ja rystyset jännityksestä vain puolivalkoisena puristin melaa kädessäni valmiina soutaamaan, mutta eipä sitä tarvinutkaan käyttää kipparin löydettyä vielä paremman reitin veneelle...no entäs nuori gastimme rannalla? ...lapset saivat kävellä hieman syrjempään turvallisempaa kyytiä odottamaan :)
Seuraavana aamuna kello viisi oli aika lähteä vaihtamaan maisemaa kohti Puerto Del Castilloa (20nm). Puerto Rosario on Fuertteventuran pääkaupunki, mutta siellä tilaa huviveneille ilmeisesti hyvin vähän pilotimme mukaan ja suurin osa veneistä ohjataan Castilloon. Castillossa tilaa kuitenkin edelleen hyvin rajatusti (vain puoli laituria), josta syystä päätimme varata paikan satamasta etukäteen kolmeksi päiväksi.
Kello viideltä miehet olivat täydessä vauhdissa ja minä...niin..mitäs itse haluaisit tehdä siihen aikaan? Moottorin käynnistyessä nostin kuitenkin ruhoni pehmeän sängyn pohjalta ja kävin auttelemassa miehet matkaan ja tulin jatkamaan uniani samalle pehmeällä ja edelleen lämpimälle paikalle. Matka eteni kuulemani mukaan hienosti. Atlantti näytti meille hyvin tyynehkön puolensa ja olin siitä kiitollinen. Heräsin köyhienritareiden tuoksuun, puheensorinaan ja kun vihdoin pääsin sängystä ylös olimme jo lähellä satamaa.
Satama-altaaseen päästyänme saimme todeta satamassa olevan todellakin vain yhden laiturin johon purjeveneellä uskaltaisimme parkkeerata. Pilottikirjassa mainittiin heti styyrpuurin puolelta löytyvän tankkaus-/respalaiturin, mutta terve!...sen betoniseinän viereen emme menneet :) onneksi ilma oli hyvä ja vesi korkealla, joten Markku pyöritteli venettä ympyrää altaassa (josta suora yhteys paikan päärannalle) ja minä tartuin puhelimeen. Soitto satamamestarille joka ilmoitti, että voisimme parkkeerata ainoan laiturin ainoalle vapaalle paikalle kylkiparkkiin.
Perillä jällen yhdellä välietapilla :)!
Puerto Del Castillo on jälleen tehty turisteille...etenkin Briteille. Nyt olemme lasten osalta nauttineet kolme päivää rannasta ja muutamista leikkipisteistä. Miehet ovat käyneet tänään omalla seikkailullaan kiipeilemässä ja huomenna lähdemme kahden auton voimalla kiertämään myös tämän saaren.
Itse kuitenkin sanoisin, että Lanzaroten Rubicon/Playa Blanca oli huomattavasti monipuolisenpi kohde kuin tämä. Rubiconiin verrattuna Castillon satama ympäristöineen on hieman kuivahko/tylsähkö ja palvelut heikommat (esim. pyykki pitää pestä noin 500 metrin päässä hotelli Barcelon pyykkituvassa) ja hei!...nyt kuitenkin puhutaan pilottimme mukaan saaren "pääsatamasta" vierasveneiden osalta. Siis näin erilaisia voivat saaret olla.
Jos itse olen hieman äimistellyt, mistä tarjonnasta ovat viikon/kahden, tai jopa useamman pakettimatkailijat valmiita maksamaan, ovat lapset puolestaan nauttineet täysin siemauksin...ei niitä kiinnosta onko laiturilla torakoiden raatoja ja löytyykö suihkutiloista torakoira elävinä...heille riittää, että masu on täynnä, tekemistä riittää...ja ennen kaikkea läheltä (ja rantaanhan on lyhyt matka (200m))! Ja vaikka nyt voisi hieman sanoa tämän satama-/turistilomakohteen olevan tylsähkö hotelliresortteja täynnä oleva, olemme silti nauttineet :) etenkin tänään on ollut todella hyvä päivä niin naisilla ja lapsilla kuin miehilläkin omalla matkallaan (saavat itse siitä kirjoittaa...sen verta väsynyt olen jälleen rentouttavan, kuuman ja toihurikkaan päivämme jäljiltä).
Täällä me olemme ja kaikki on hyvin!
Ps. Eilen oli minun ja Markun vuoro olla lastenvahteina. Olihan se mainiota katsella ihmisten ilmeitä, kun Markku käveli edellä katraan kanssa. Eräs Britti nousi oikein pöydästä seisomaan laskeakseen jonotaapertajamme. Minä viimeisenä osoitin vielä repussa matkustanutta Oivaa ja näytin miehelle, että kyllä...viisi niitä on...ja kaikki alle kuusivuotiaita!
