tiistai 29. tammikuuta 2013

Autoilua kaksi päivää lisää :)

Hiphei!

Täällä olemme kierrelleet saarta ympäri. Sunnuntaina lähdimme ajoissa matkaan. Tarkoituksenamme oli suunnata pohjoisrannikolle ja sieltä uimarannan kautta sademetsään. Matkamme hidastui kuiten merkittävästi, kun juutuimme vaalivoittoaan näyttävänä autoparaatina juhlineen PNM -puolueen (People's National Movement) paraatikulkueeseen :) Siinä me sitten köröttelimme keskellä kulkuetta hieman orpoina muutaman tunnin ihmetellen täyteen ahdettuja autoja, lujalla soivaa musiikkia ja ihmisten juhlimista. Yritimme toki oikaista eri reittejä, mutta aina vain päädyimme takaisin tähän mielettömän mittaiseen kulkueeseen. Tästä vaalihumusta olemme lisänneet videon YouTube-kanavalle osoitteeseen: http://www.youtube.com/watch?v=hVkqCSA_bDw

Vihdoin pääsimme irti kulkueesta ja löysimme mukavan uuden rannan (Castara Bay) tutkittavaksemme. Ranta oli oikein kaunis ja rannan viereltä löytyi mukava pieni rantabaari, josta saimme masumme täyteen makoisaa pizzaa. Rannalla tapasimme myös yhdysvaltalaisia turisteja, jotka olivat ihmetelleet lastemme rantaintoa jo edellisenä päivänä tietämättämme myös Englishmans Bayn -rannalla ja sama into yllättäen jatkui myös tällä rannalla :)

Rannan jälkeen suuntasimme Tobagon sademetsäreitille, joka kulki läpi suojelualueen, joka mainostaa eri tahoilla olevansa läntisen-maailman vanhin metsiensuojelualue (perustettu vuonna 1776). Lapset odottivat viidakkomatkaa kuin nälkäinen puurolautastaan. Hieman ajettuamme totesin, että luonto kutsuu ja auto olisi hyvä parkkeerata. Markku käänsi automme mukavan näköisen maastotienvarrelle, mutta äkkiä saimme huomata sen olevan pehmeän savi-/mutaliejun peittämä ja, että olisimme jumissa... Mikäs siinä jälleen...hieman hymyilytti, mutta töihinhän siinä piti alkaa. Jotain hyötyä on ollut siitäkin, että olemme olleet autolla jumissa loskassa, tai ojassa, tai kelkalla keskellä metsää. Totesimme heti alkuun, että kaivamaan tässä joudutaan ja turha renkaiden sutittelu on hyvä jättää sinne hollywood-elokuviin, muuten olisimme entistä enemmän jumissa. Lapset ihmettelivät menoa automme takaikkunoista ja me vahvistimme maata kantamalla soraa, kiviä, lautoja, kasvillisuutta ja puuta renkaidemme pidikkeeksi.

Jossakin vaiheessa kerkesin jo pohtimaan, että näinköhän saisin viettää elämäni ensimmäisen yön keskellä viidakkoa autolla jumissa mudassa, mutta sitten alkoi kaukaisuudesta raikaamaan jo tutuksi käynyt musiikki..."one bottle of rum a day..." (rommista täällä muuten osataan laulaa ja urakalla)...mikäs se sieltä tulikaan meitä kohti??? No aikaisemmin päivällä tapaamamme PNM-puolueen juhlaparaati, joka näytti tehneen kahdeksikon ympäri saarta (täällä siis osataan juhlia). Eikä pitkääkään, kun ensimmäiset autot jo pysähtyivät meitä turisteja auttamaan "ai jai jai..."...hetken siinä äimistelivät ja sitten viereemme pysähtyi kuorma-auto, ei täynnä abeja, vaan puolialastomia vaalivoittoa juhlivia naisia (kauniita naisia) ja tämä kuorma-auto painolasteineen kiskaisi hetkessä jeeppimme mutalällystä takaisin oikealle reitilleen :). Mitä siis tästä opimme?...älä aja viidakossa sivureiteille, tai varmista vähintään, että yhtä komiassa lastissa oleva kuorma-auto on lähettyvilläsi ;) Markkukin siinä hieman sivusilmällään katseli tämän kuorma-auton lastia, raapi nostourakan jälkeen hieman päätään ja totesi, että "ei kait siinä...".

Matkamme jatkui samaisen juhlaparaatin aitojen välissä, jotka olivat matkalla Scarboroughiin juhlimaan konserttiin edelleen samaista vaalivoittoa. Kun väsyneinä pääsimme vihdoin veneelle ja istuimme kannelle alkoi juhlissa näyttävä ilotulitus (ihan veneemme vieressä) ja sitä saimme silmät lupsahdellen ihailla ihmeissämme.

Yön päättyessä jälleen kukkojen lauluun, auringonnousuun sekä Suvin jo perinteiseen herättelyyn "ättii, helätys...nyt on aamu!!!"...päätimme lähteä etsimään sitä kaunista rantaa ilman muita ihmisiä. Suuntasimme saaren kuuluisimman koralliriutan (Buccoo reef) toiselle reunalle, joka oli niin kutsuttu No man's land, eli ei-kenenkään maa.

Suunnistaminen alueelle oli hieman vaikeaa, sillä alueelle ei johtanut yhtään virallista tietä. Löysimme kuitenkin erään tien joka oli aidattu päätiestä ja joka näytti johtavan suoraan rannalle. Ajoimme automme tienlaitaan ja päätimme kävellä tätä tietä pitkin rannalle läpi rantaviidakon ja mangrovemetsän.

Reitti oli upea...tai ainakin melkein. Saimme ihailla upeaa mangrovemetsää, kuunnella lintujen laulua, nähdä sini-saksisia rapuja jne. Ainoa miinus oli moskiitot, eli sääsket, kuten minä asian ilmaisen, sillä niitä riitti :) riitti ja riitti...eli sinä joka suuntaat kohti Tobagoa...muista ottaa mukaasi vilpoiset pitkähihaiset ja -lahkeiset vaatteet, jotka voit pukea päällesi sademetsään ja siellä sijaitseville kuuluisille vesipitouksille :)

Matka läpi moskiittopilvien kannatti, sillä eteemme aukeni kaunis ranta. Täältä löysimme kauniin yksityisen palan paraatiisia, jota kylläkin sillä hetkellä lasipohjaveneen omistajapariskunta käytti myös retkikohteenaan. Ystävällinen pariskunta tarjosi meille ystävällisyyttään upean maittavan King fish-lounaan, jonka he grillasivat rannalle tuodussa grillissä. Hetken tarinoimme heidän kanssaan, soitimme heidän suomalaiselle tuttavalleen ja näytimme web-kamerakuvaa lumisesta ja öisestä kotikaupungistamme siellä kaukana pohjoisessa ja he ihmettelivät näkemäänsä :) Tämän jälkeen jäimme rannalle koko päiväksi ihan keskenämme. Olipas kivaa kunnes saimme uimapuvuissamme kävellä läpi samaisen moskiittometsän ;)

Moskiitot ovat täällä hieman inhompia levittäen erilaisia tauteja, joista ei-halutuimpia ovat keltakuume (johon meillä rokote) ja denguekuume (johon ei ole rokotetta saatavilla). Meitä kuiten lohdutettiin, että vaikka olemme täynnä paukamia on epätodennäköistä, että saisimme Tobagolla tartunnan, mutta Trinidadilla kehoitettiin varovaisuuteen :)...

Onnellisena päivän retkistä päädyimme jälleen aaltojen keinutettaviksi veneellemme. Olihan jälleen makeat unet :)

Palaillaampa asiaan!!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Autoilua Tobacolla (päivä 3.)

Hei,

Tänään heräsimme kukonlaulun aikaan puoli viideltä aamulla virkeänä uuteen päivään. Aurinko oli nousemassa ja viereisen laiturin T&T expres käynnisteli jo turbiineitaan :)

Päätimme tehdä nopean lähdön heti lasten herättyä, ja jo yhdeksältä hyppäsimme autoon valmiina uuden päivän haasteisiin. Ensimmäisenä suuntasimme pesutupaan viemään lastillisen pyykkiä pyykättäväksi. Tämän jälkeen päätimme aloittaa saaren kierroksen. Tähän mennessä olemme käyneet aina pienen lenkin, mutta nyt päätimme kiertää koko saaren rantoja myötäillen (tai ilmeisesti kartturi päätti) siten, että mukavan rannan tullessa vastaan voisimme pysähtyä pulikoinaan.

Ensimmäinen ranta oli Plymouth ja Great Grourland Bay, mutta rantaan asti emme päässeet, vaan päädyimme läheiselle leikkikentälle :). Leikkien ohessa kävin viereisellä muistomerkillä, joka oli pystytetty vuonna 1783 kuolleen Betty Stiven nimisen naisen muistolle. Naisen haudan muistokirjoituksesta on tullut vuosien saatossa yksi puhutuimmista aiheista ("mysteeri") saarella, josta jokaisella on antaa sinulle oma selityksensä. Kirjoitus kuului näin: “…She was a mother without knowing it, and a wife without letting her husband know it, except by her kind indulgences to him…” niin...tulkitseppas sitten tuota :)

Seuraavaksi suuntasimme Castara Bayn kautta Englishman's bayn uimarannalle. Siellä aallokossa pulikoimme muutaman tunnin. Olihan hauskaa. Aatoksesta on tullut mahdoton vesipeto. Pari tuntia molskittuamme viereemme ui saksalaisherra, joka kertoi, etä hän ja hänen vaimonsa olivat ihastelleet pari tuntia lastemme intoa ja olivat hyvin kiitollisia näkemästään: "on niin mukava nähdä, kun teidän lapsenne jaksavat olla innoissaan näin pienestä asiasta kuin ranta ja aallot" "etenkin poika vain juoksee aaltoihin, sukeltaa rantaan aallon mukana ja juoksee kerta toisensa perään takaisin aaltoihin...käsittämätöntä!" niin...onhan se ihmeellistä, kun saamme jatkuvasti liplatella aaltojen päällä veneessämme ja silti pienet ovat kerta toisensa perään aivan tohkeissaan aalloista, hiekasta ja vedestä yleensäkin :)

Englantilaismiehen-lahden jälkeen jatkoimme matkaamme Parlatuiver Bayn kautta Bloody Baylle ja viimeisenä vuorossa oli Pirate Bay. Paljon näimme kauniita lahdelmia. Saimme mutkitella mitä kauneimpia mäkiteitä keskellä viidakkoa...välillä tiet olivat kieltämäti hurjempia kuin Norjassa (...mutta onneksi kasvillisuus on täällä niin sankkaa, että pudotusta ei kyennyt näkemään). Täälläpäin on kehitetty todella toimiva tienlaitojen niittokeino. Niittämisen hoitavat nimittäin lehmät. Varo siis lehmiä ajellessasi Tobacolla :) muuten tiet ovat huomattavasti parempikuntoisia kuin Barbadoksella...ainoastaan ympäristö on hurjempi. Markku päivitteli moneen kertaan: "Miten ne ovat nämä tiet tehneet tänne...käsittämätöntä".... Barbadoksella meille kerrottiin, että täällä kasvaisi oikeastaan mikä vain kasvi, mutta paikalliset eivät jaksa viljellä. Nyt maaston nähtyäni en kyllä ihmettele asiaa....onhan se aika mäkistä!

Luonto oli jälleen kaunista...Upeita maisemia, paljon lintuja...on jotenkin niin hienoa, että koulussa opetan viidakonkerroksia oppilailleni ja täällä pääsen ne todella itse näkemään. On mieletöntä katsoa metrin päästä, kun kolibri lentää kukan sisään räpyttäen siipiään niin tuhottomasti, on hienoa nähdä Orkideoita kasvamassa niiden luonnollisessa ympäristössään puun rungoilla ilmajuurten ylettyessä todella kauas itse kasvista....Kyllä meillä biologian ja maantiedon opettajilla on mukavaa :) Mukava on kuulla myös takapenkiltä pyyntö: "voitaisiinko taas pysähtyä kuuntelemaan viidakonääniä?"....viidakonääniä...meillä ei nyt kuitenkaan vielä tässä vaiheessa aina olla niin teoreettisia lapsille, vaan välillä olemme etsineet keijuja ja välillä puun takaa on saattanut kurkistaa peikko, rölli, tai jopa "pöökö"(mörkö), kuten Suvi asian itse ilmaisee...

Olipa jälleen hyvä ja kehittävä päivä :)

Palaillaampa taas asiaan....

lauantai 26. tammikuuta 2013

Tobaco (Trinidad & Tobaco)

Hiphei!

Mitä nyt voisin ensimmäisten päivien jälkeen kertoa Tobacosta? Täällä on entistäkin kuumempi :).....hiki virtaa pohjoisen asukkaan otsalla ja piika pikkuinen on niin suloinen kerätessään hikipisaroita pienen kirsunsa päälle. Kyllä tähänkin varmaan tottuu ;) Kunhan muistaa juoda!

Sanna ja Tomi hyppäsivät eilen lauttaan ja kotimatkalle. Me kävelimme autovuokraamoon ja vuokrasimme auton itsellemme viiden päivän ajaksi. Eilen oli sateinen päivä...tämähän on sademetsäsaari, joten kosteaa auringon lisäksi on tarjolla. Sateisen päivän vietimme surfilautaa etsiessämme sekä muuten vain shoppaillessa :) Oikein mukava päivä näin pitkästä aikaan vain kierrellä kauppoja. Viimeksi tein samaisen ostosrupeaman Lissabonissa ystävieni Anskun ja Aikun kanssa. Aikahan siinä kului tälläkin kertaa kauppoja kierrellessä. Täällä hinnat ovat alhaisia, vähän kuin Espanjassa...Muutamat asiat ovat hyvin edullisia! Siis hyvin edullisia....

Atlantin ylitys oli loppumatkasta skegin irtoamisen varomista ja käytimmekin sivuliikkeen pienentämiseen paljon moottoria. 2000 diesel-litran täyttäminen hirvitti minua etukäteen, mutta joo... Täällä diesel maksaa oikeastaan saman verran kuin Suomessa, 1.5 TT dollaria/litra. Ainoa ero on vain se, että voit jakaa hinnan noin 8,3, niin saat hinnan euroissa :) ei paha!

Dieselin lisäksi jotain muuta meille verrattain arvokasta saat täältä halvalla. Tottahan rommi ja olut ovat täälläkin halpaa, mutta ensimmäisenä päivänä, kun kävelimme joukolla kohti imigraatio-toimistoa Markku näki jotain uutta. Matkalla ohitimme pisteen, jonne rakennettiin tohinalla uutta kävelytietä puusta. Minä kävelin mitään huomaamatta ohi, mutta Markulla alkoi nenä nykimään hänen haistellessaan sahatun puun tuoksua. "ei voi olla totta!". Samassa hän nappasi sahatun puunkappaleen käteensä, haistoi sitä ja laski takaisin maahan... Hetken hän oli hiljaa, pohti ja totesi "ei se voi olla...no ehkä se on jotain mahonkia, tai jotain...". Sitten hän ei pystynyt enää olemaan kysymättä, vaan kysyi tietä rakentavalta työmieheltä mikä puulaji on kyseessä... Arvaas mikä se oli? Annan kaksi vihjettä. 1) Meillä maksoi 100 euroa lankku sitä. 2) sitä käytetään veneiden kansissa ja sisustuksessa. Arvasitko? No teak-puutahan täällä käytetään kadun rakentamiseen! Markku kertoi miehille hinnan jonka hän joutuu maksamaan puusta kotonaan ja sai päälle päivittelevän röhönaurun. Pitäisiköhän ostaa pilssi täyteen männyn hinnalla myytäviä lankkuja ja rakentaa niistä vaikka saunan sisustus Suomessa :)?

Tänään olemme tutustuneet saaren suosituimpaan uimarantaan nimeltään Pigeon point. Tämä saaren länsikärjen toinen laita oli tuulisurfaajien suosiossa ja toinen tyyni puoli lapsiperheiden sekä auringonpalvojien käytössä. Ranta oli kaunis ja lapset viihtyivät aalloissa leikkiessä. Markku innostui riippukeinussa makoillessaan palmusta roikkuvista kookoksista ja ennen kuin minä olin asiaa kerennyt mitenkään kommentoimaan (olihan siinä muitakin ihmisiä ympärillä), oli hän jo puussa hakemassa kookosta. Juotuaan kookosmaidon hän alkoi väkertämään kookoksesta jotain hymyillen ja ihmettelin, että mitähän hänellä oli nyt mielessä....no mikäs miehellä oli mielessä ;) ? No tietenkin kookosbikinit!

Tällä kertaa kookospikinit jäivät uskomatonta kyllä liian pieniksi, mutta sisältö kyllä vedeltiin makeisiin suihin. Erityisesti Aatos on erikoistunut kookoksen syöntiin muodossa, jos toisessa...on kookosnekkuja, kookosrasvaa, kookosmaitoa, kookosjugurttia, kookosmehua, kookoslimua, kookosjädeä jne. Aatos on muutenkin fiksoitunut lapsile ei-yleensä niin suosittujen makujen ystäväksi. Uusi herkkujuoma, kun hän saa itse valita on tomaatti-porkkana-juuresmehu! Ei kait siinä. Hieno homma!

Rannan ja syönnin jälkeen suuntasimme viidakkoseikkailulle. Saaren keskiosa on puhdasta sademetsää. Tänne siis! Trinidadi ja Tobaco ovat eteläisimpiä Karibian saarista. Tobaco on siis toiseksi eteläisin kohta, johon matkamme johtaa. Tobacon kuten myös Trinidadin luonto on ainutlaatuinen. Aikaisemmin Trinidadid ja Tobaco eivät olleet purjehtijoiden suosiossa, mutta tilanne tämän osalta muuttui radikaalisti sen jälkeen, kun vakuutusyhtiöt vetivät vakuutuslinjansa Grenadiinien eteläpuolelta, siten, että hurrikaanit kattava vakuutus olisi voimassa Trinidadista ja Tobacosta alkaen. Sen seurauksena useat Karibian alueen asukkaat tuovat veneensä alueelle kesäsäilytykseen hurrikaanikauden ajaksi.

Toinen merkittävä syys purjehtia alueelle on Trinidadissa järjestettävä karnevaali, De Mas, joka on myös syy siihen miksi me olemme täällä. Karnevaali järjestetään helmikuussa ja se on toiseksi suurin karnevaali heti Rio De Janeiron jälkeen. Mutta sinne menemme myöhemmin, nyt viidakkoseikkailemaan...

Ensi kosketus viidakkoon tapahtui meidän perheen osalta autoillen. Ajelimme meidän vuokra-autollamme viidakon läpi johtavaa pikkutietä pitkin. Lapset olivat innoissaan. "me olemme safarilla!" "asuuko täällä leijonia..entä norsuja..entä kiraffeja?", "isiii! Tuolla on jotain". Ja olihan siellä. Nimittäin lintuja.

Trinidadin ja Tobacon alue on lintulajien suhteen yksi rikkaimmista alueista maailmassa. Ensimmäiset maan asukkaat kutsuivatkin maataan kolibrien maaksi. Ja tätä lintulajien runsautta saimme viidakon kätköissä ihmetellä ja erityisesti kuunnella. Oli mieletöntä olla keskellä Avara luonto-dokumenttia ja kuunnella ihan livenä niitä ääniä, mitä on tottunut tavallisesti kuulemaan ainoastaan televisioruudun kautta. Pysäytimme automme useaan otteeseen ja vain kuuntelimme paikoillamme ihmeelisiä ääniä. Eihän sitä tahtonut mieli uskoa...viidakko!

Kaikki meni seikkailullamme hyvin. Muutaman ylimääräisen suunnistusmutkan jälkeen (kukahan lie oli kartturina) saavuimme kotiin veneelle.

Nyt nukkumaan, sillä huomenna on luvassa uusi lämmin päivä... Alueen keskilämpötila on +29 astetta.

Hyvää yötä ja huomenta!

Palaillaan!

Ps. Kiitos suuri vielä Sannalle ja Tomille ihanasta seurasta. Suvi on ollut ihmeissään katoamisenne johdosta. "mennään veneelle, kun Sanna ja Tomi on siellä", "Tomiiiii!!??". Enää emme saa kuulla jo tuttua huutoa "Tomii!...hi hi hi...." Kiitos vielä teille ja kaikille muille matkaan osallistuneille joiden avulla olemme täällä tänään ja huomenna ja ylihuomenna......jne....

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Matkakertomus Barbados-Tobaco (~100 nm)

Kirjoitettu 22.1.2013

Lähdimme vuorokauden kestäneelle ylitykselle hyvillä mielin. Aurinko paistoi lämpimästi jne. Matkaanlähtö venyi yllättäen myöhään, sillä rannalla oli vielä hyvä hoidella perusjuttuja, kuten pyykinpesu, pyykin aurinkokuivaus, suihku jne. Sanna tuumasikin suunnitellun aamulähdön päättyessä ilta kuuden lähdöksi, että "eihän tässä nyt kovin pahasti olla myöhässä.." pieni pilke silmäkulmassaan ;)

Matkaan lähdössäkin oli koomista, että heti tehtiin vuorojako, kuten Atlantilla olimme tottuneet. Minulle iski lähtöiltana aivan hillitön päänsärky ja omalta osaltani matkanteko yövuoroa myöten oli aikas tuskaista, mutta miehet näyttivät nauttivan matkasta täydellisesti hymyssäsuin.

Yksi villi piirre etenemisessä oli se, että mainigit olivat pieniä, pyöreitä ja pehmeitä. Vene kiisi niissä kuin pehmeiden pilvien päällä. Tuuli oli erinomainen ja etenimmekin kohisten. Päivällä minä tulin ajovuoroon ja ihmettelin tilannetta. Haluttu suunta oli 210-215 astetta, mutta vene halusi päättäväisesti mennä suuntaan 180-210 astetta. Sain painia ruorissa ja moitin mielessäni purjeiden kehnoa trimmausta. En kuitenkaan jaksanut pääkipuni ja huonosti nukutun yön jälkeen miettiä koko trimmausta ja ajelin menemään. Vene eteni kohisten, siis todella kovaa ja olihan meillä sivutuultakin parhaimmillaan 11 m/s, mutta nopeusmittri väitti, että etenemme vain 3-4 solmua! Siis mitä ihmettä! Markku kysyi minulta tutut kysymykset, kun ehdotin purjeiden reivausta. "mikä tuuli ja mikä on vauhti", kun hän kuuli vauhdin hän tuumasi, että painahan menemään ja minä senkun yritin :)

Vuoronvaihdossa Markku tuumasi, että venehän käyttäytyy kuin ajoporo, ilman minkäänlaista järkeä. Tovin trimmailimme purjeita ja sitten Markkukin huomasi saman kuin minä aikaisemmin. Etenemme kohisten, mutta mittarilla on silti vakaa neljä solmua. Mitä ihmettä! Onko mittari rikki? ....no ei ollut. Olimme päätyneet ajamaan eteläistä päiväntasaajavirtaa vastaan (Mazeika, P.Q., 1973: Circulation and water masses east of the Lesser Antilles. Dtsch. Hydrogr. Z., 2, 49-73.), joka tällä kohdin virtasi noin kolmen solmun vauhtia juuri meitä vastaan! No ei hätä ollut suurempi, matka-aika vain piteni :) ja jälleen opimme, että lue merikartan kaikki kohdat, myös ne joissa lukee, että "see lover zooms" :)

Perille Tobacon saarelle pääsimme keskiyöllä. Pilottikirjamme mukaan tullaus tulisi suorittaa mihin aikaan päivästä tahansa HETI. Markku laski kumiveneen ja lähti rannikkovartioasemalta näyttäneelle rakennukselle otsalamppu otsallaan. Matka ei kuiten kestänyt pitkään, kun hän tuli jo takaisin tuumaten, että "no niin...eipäs ole ennen rynnäkkökiväärillä osoitettu"...."ja tullaus....se tehdään vasta aamulla..."

Nyt on kohta auringonnousunaika. Kukot laulelee ympärillä. Me päätimme järjestää ankkurivahtivuorot, sillä meidät määrättiin ankkuriin aivan niemen kärkeen ja vierestä lähtee T&T Expres alus, joka on kännistellyt turbiineitaan jo muutaman tovin. Tässä köllöttelen ja odottelen vuoronvaihtoa. Mikäs se tässä tyynyjen päällä köllötellessä bikinit päällä, vain ohut fleece peitteenä. Purjehduskin tapahtui muuten yötäpäivää samalla asulla lämpimien ja kosteiden virtausten heiluttaessa hiuksia kasvoille samalla, kun ihailit kaunista tähtitaivasta, joka kaartui päällesi välittömästi upean auringonlaskun jälkeen.

Täällä sitä ollaan! Jälleen uusi paikka ja uudet kujeet.

Huomenna, tai paremminkin päivällä lisää.

Yhteenveto Barbadoksesta

Jotenkin jäi olo, että haluaisin vielä koota yhteen kokemuksiani Barbadoksesta. Tästä syystä nyt kirjoittelen, joskin jo Tobacon saarella ankkurivahdissa ollessani.

Muistan hetken, kun näin Barbadoksen ensimmäisen kerran kaukaisuudessa. Siellä se näkyi. Täysin tuntematon saari. Olinhan minä tieten jo jotakin lukenut saaresta opiskeluaikoinani, opettajana ja tottahan toki pilottikirjasta ja muista oppaista, mutta silti koin pientä epävarmuutta rinnassani. Pilottikirjamme ei antanut mitään hyviä arvioita saaresta. Kirjassa suurinpiirtein sanotaan, että "älä edes vaivaannu menemään saarelle". Kuinka siis mahtaisimme saada peräsimemme korjattua? Toinen mieltäni askarruttanut asia liittyi kulttuurillisiin tekijöihin. Kuinka minuun, valkoiseen eurooppalaiseen naiseen, suhtaudutaan maassa, jossa suurin osa väestöstä edustaa etniseltään taustalta Afrikkalaista perimää?...Olenko kuin valkoinen huutomerkki, jota tuijotetaan, jolle huudellaan, tai jolle jopa nauretaan?

Tietämättömyys on ollut se matkan yksi vaikeimmista asioista minulle. Tietämättömyys luo epävarmuutta, epävarmuus luo pelkoja ja pelko rajoittaa elämisen vapautta. Jossain määrin pelko on tottahan toki tervetullutta itsesuojeluvaistoa, mutta kyllä minä pääosin olen kokenut sen ärsyttävänä piirteenä itsessäni :)

Lähestyimme siis Barbadosta ja olo oli yhtäaikaa innokas, mutta yhtäaikaa myös hieman rauhaton. Ajelimme tullilaituriin, jonka ympärillä olleet ränsistyneet nosturit ja satamarakennukset lisäsivät epävarmuuttani... Apua...minne me olemme tulleet?! Toisaalta, kun katsoin ympärilleni, näin suuren Karibianristeilijän vieressämme ja pian laituriin saapui myös yksityinen megaluokan alus...jos tänne riteilijät saapuvat ja rikkaat aluksineen, eiköhän täällä ole jotain myös meille.

Ja olihan siellä! Vietimme saarella lähes kuukauden ja tänä aikana saimme kokea olevamme tervetulleita saarelle. Kertaakaan en joutunut pelkäämään. Ihmettelinkin paikallisten ihmisten huolehtivaisuutta myös TURVALLISUUTEMME suhteen..Tässä ote keskustelusta, jonka Sanna kävi paikallisten nais-parkkipaikkavartioiden kanssa kävellessään parkkipaikan läpi rantaa kohti: "Ethän mene rannalle enää tähän aikaan illasta nätti tyttö", "joo..käyn vain hakemassa räpyläni jotka piilotin rannalle päivällä..","no me odotamme täällä, että tulet takaisin...kauanko sinulla menee?", "kolme minuuttia...", "selvä, me odotamme" ja he odottivat.

Myöhemmin minulle selvisi, että koska suurin osa väestöstä on suht. köyhiä, esiintyy alueella jonkin verran ryöstelyä jotka kohdistuvat pääosin turisteihin, ja koska suurin osa väestöstä on mustia, joutuvat valkoiset yleensä ryöstelyn kohteeksi siinä oletuksessa, että he ovat turisteja. Ryöstely tapahtuu useimmin rannalla pimeän laskeuduttua ja kysyinkin tähän väliin, että mitä ryöstöön liittyy...tuleeko siinä pahoinpidellyksi tavalla, tai toisella? Minulle hymyiltiin ja kerrottiin, että ei suinkaan, sillä väestö saarella on niin turistimyönteistä, että tähän mennessä ryöstötilanteissa ryöstetyiltä on uhkaamalla viety rahat ja korut ja joskun jopa vaatteet päältä, jollei muuta varastettavaa ole ollut, mutta yleensä ryöstöuhreihin ei ole fyysisesti koskettu :). Älä siis kanna pimeällä mitään arvokasta mukanasi, jos Barbadokselle päädyt matkustamaan.

Eli turvallisuuden suhteen saimme olla saarella rauhassa. No entä mitä muuta silmiin pistävää huomasin. INFRASTRUKTUURI on alueella ränsistynyttä. Kuten jo aikaisemmassa blogikirjoituksessa kirjoitin, talot, rakennukset ja tiet olivat kehnossa kunnossa. Roskia heiteltiin surutta maahan. Useat ruokakaupat olivat sen näköisiä, että terveysviranomaiset Suomessa olisivat sulkeneet liikkeet heti. Jos kuitenkin tältä kaikelta sulkee silmänsä, voi nauttia kaikesta muusta ympärillä näkyvästä. Ja näin me pyrimme tekemään. Saimme nauttia ja kukaan ei saarella olomme aikana esimerkiksi sairastunut vatsatautiin...ainoastaan palaneet huulet vaivasivat kahta miehistöme jäsentä alkuloman :) ja niiden kautta pääsimme tutustumaan myös saarivaltion terveydenhoitojärjestelmään.

RUOKA oli kallista, sillä suurin osa siitä tuotiin ulkomailta (Made in USA, made in Trinidad, made in Jamaica jne.). Nakkipaketti (8 nakkia) 2,5 euroa, maito 1,8 euroa, juusto (Uusi-Seelanti) 500g 6euroa, Pampersin perus vaippapaketti (30 tarravaippaa) maksoi 27 euroa!!!! (onneksi täytin loppumatkan yövaippavarastot Espanjassa). Ainoat elintarvikkeet, jotka olivat halpoja Suomalaisittain, olivat rommi (15 euroa litra), olut (euron pullo), limukka (80 senttiä pullo).

Koska ruoka oli kallista ostaa, söimmekin lähes päivittäin ulkona. Sitä on täällä lämmössä huomannut, että selviää ruokailujen suhteen suhteellisen vähällä. Hyvä aamupala, kaksi pientä välipalaa, paljon juomista ja pimeän tultua (kuudelta illalla) tuhdimpi ruoka. Meillä oli satamassa hyvä ravintola, jossa söimme usein päivisin maittavan lounaan, hintaan 15 barbaaria, eli noin seitsemän euroa. Hyvää kalaruokaa saimme syödä Oistinssin kalatorilla hintaan 25-30 barbaaria, eli noin 10 euroa. Ruoka muistutti paljon Brittiläistä keittiötä (joka ei kyllä minua miellytä lainkaan), eli friteerattua ja upporasvassa paistettua oli tarjolla paljon, mutta onneksi tätä kevennettiin hyvillä salaateilla, maukkaalla makaonipiirakalla, tai riisillä. Kanaa syödään kalan ohessa paljon. Tiesitkös, että maailman kuulu MC Donalds joutui lakkauttamaan liikkeensä Barbadoksella huonon kannatuksen vuoksi. Sen sijaan kanaa eri muodoissa tarjoava pikaruokaketju KFC tuntui liikkeiden runsaudesta päätellen menestyvän alueella hyvin yhdessä Barbadoksen oman pikaruokaketju Chefetten kanssa.

Barbadoslaisten ystävällsyys ja huomaavaisuus on tullut esille jo useassa kirjoituksessa, mutta yksi asia missä he olivat suorastaan huonoja, oli ASIAKASPALVELU. Barbadokselle muualta muuttaneet naureskelivatkin meille, että ei aidot Barbaarit pidä työnteosta. Maalikaupan omistaja kertoi minulle seuraavia oma huomioitaan: "barbaarit "varastavat" sinulta työpäivän aikana mahdollisuuksiensa mukaan jopa neljä tuntia vain hyvää aikaa viettääkseen..."käväisen vähän syömässä" ja menee tunti..."käväisen ostamassa tähän osan" ja menee tunti...."pitää hakea vaimo töistä" ja jälleen menee tunti jne" Ihmettelin hänelle myös kauppojen tarjontaa, sillä en ole ikinä nähnyt, että wc-paperia on pakattu yksitellen pusseihin. Maalikauppias kertoi, että Barbaarit haluavat palkan joka päivä, tai vähintään kerran viikossa. Rahat tuhlataan heti, sillä ei huomista/pahaa päivää ajatella/pelätä kuten meillä euroopassa. "päivä kerrallaan...ja jos elät päivä kerrallaan, ei sinulla ole rahaa, kun vain yhteen WC-paperirullaan" Itävaltalaisnainen kertoi samaa. "täällä elämä on helppoa, ei stressiä huomisesta, ei ylihuomisesta. Jos sinulla tulee nälkä, hae kookospähkinä puusta, mene varjoon köllöttämään ja nauti elämästä" Sitä saarelaiset kyllä osasivat...nauttia elämästä :), mutta kun menit esim. Chefetteen hakemaan burilaista vastassasi oli rivi naisia tympääntyneet ilmeet kasvoillaan. Sinulta kysyttiin parhaimmillaan viereisen kassaneidin kanssa juttelun välissä mitä haluaisit syödä, sanottiin paljonko pitää maksaa, annettiin vaihtorahat ja siinäpä se dialogi kokonaisuudessaan :) Tähänkin tottui. Yleensä aina, jos sait hyvää asiakaspalvelua, työntekijä oli jostain muualta saarelle muuttanut :)

Reaggea-MUSIIKKI soi aamusta iltaan joka paikassa. Ihmiset tanssivat (olivat muuten huippuja siinä), lauloivat ja nauroivat....mikäs se siinä :) Parhaiten musiikinmakuun pääsi matkustamalla minibusseilla, jotka yhtä kokemaani lukuunottamatta olivat varustettu järeillä musiikkilaitteilla, ja joista raikasi tuttu "kebabbikomppi", jonka me käänsimme bussin kuumuudesta ja koppimaisuudesta johtuen "kebabbikoppi-rytmiksi". Eräs hauska huomio, jonka saarta kiertäessä teimme oli se, että paikalliset naiset olivat usein suhteellisen "runsaskokoisia" (lähinnä pepun ja tisujen alueelta) ja miehet puolestaan usein suhteellisen hyväkuntoisia. Markku tätä päätyi miehiltä kyselemään ja saikin kuulla, että "heii...naisen pitää olla runsas...me pidämme siitä, että on jotain mistä pitää kiinni", "no miksi sitten miehet ovat niin sutjakoita?"..."nooh...naiset pitää puolestaan siitä, että me miehet olemme laihoja. Niin...no...mikäs se siinä :) Käyhän se näinkin. Harvoin pääset vaatekaupassa toteamaan, että oma takalisto on sovituskoppiin tuoduissa housuissa aivan liian pieni, sillä Suomessa juuri se on osa joka minulta jää housujen ulkopuolelle, jos koko on liian nafti! Ja voi niitä mallinukkejenkin takapuolia...voi hyvä tavaton! :)

No sainko olla valkoisena naisena rauhassa...? No en... Koin olevani kaupungilla kävellessäni valkoinen huutomerkki. Kadulla kävellessäni tööttäilyyn ja huuteluun sai tottua...Tomikin ihmetteli kerran Markun ja minun kanssani kävellessään, että mitä kummaa autot tööttäilevät?? Kun pesin nyrkkipyykkiä satamassa lasten leikkiessä ympärilläni, sain kuulla kommentteja "on kyllä ilo nähdä valkoinen nainen pesemässä pyykkiä" jne. Jos käänsin katseeni takana menevälle tielle, sain nähdä pusuhuulia ja irstaita merkkejä ohi ajavista autoista, tai katsella ohi kävelevien naisten ihmetteleviä katseita. Kerran taakseni jopa parkkeerasi auto ihan vain sen vuoksi, että miehet saivat katsella, kun pesin mattoja....! (olisihan se mielenkiintoista, jos Miukin mattolaiturin viereen parkkeeraisi autoja miehiä täynnä, vain katsoakseen naisia, jotka mäntysaippualla jynssäävät mattoja). Päädyin ratkaisuun kääntää selkäni tiellepäin :) Minulle riittävät oman mieheni pusuhuulet, hymy ja puhtaat pyykit :)

Yksi asia mikä mieltäni oli myös ennen rantaumista mietityttäni, oli kysymys mustan ja valkoisen väestön välisistä jännitteistä. Olisiko niitä? Itse en nähnyt minkäänlaista rasismia puoleen enkä toiseen. Varmaan sitä saarella esiintyi, mutta itse saimme sen puolen huutelulta olla rauhassa. Kysyin asiaa kahdelta maahanmuuttajanaiselta (toinen Itävaltalaisrouva ja toinen ranskatar). Toinen heistä sanoi, että mitään polemiikkia ei ole, joskin musta kantaväestö ei pidä työnteosta, joka välillä kaihertaa mustien ja valkoisten välejä. Tästä syystä valkoiset tykkäävät työllistää esimerkiksi Guianasta tulleita työntekijöitä. Toinen puolestaan sanoi, että kotirouvana ollessaan hän törmää erirvosuuten usein:"jos minä en palkkaa kotiapulaista halutessani siivota itse, saan kuulla olevani pihi valkoinen, joka ei halua tukea köyhempiä ja jos minä puolestani palkkaan kotiapulaisen, saan kuulla olevani orjatyövoimaa tukeva pohatta". Sanna puolestaan oli ollut seikkailemassa paikallisella slummialueella ja äitynyt juttelemaan siellä paikallisten poikien kanssa, jotka olivat Sannan positiivisen asenteen vuoksi ihmetelleet ensinnäkin, mitä hän tekee kyseisellä alueella ja tämän jälkeen tiedustelleet esiintyykö Suomessa rasismia. Ota nyt selvää asiasta....

Kaiken kaikkiaan minä pidin Barbadoksesta kovasti. Menit minnepäin saarta tahansa, sinulle hymyiltiin, sinulle juteltiin ja sinun annettiin ymmärtää sinun olevan tervetullut maahan. Minulla on jo pitkä lista paikkoja joihin haluaisin matkustaa uudelleen elämäni aikana...on Kairo, New York, Lontoo, Milano jne. ja nyt tämän jo pitkän listan perään voin lisätä pienen saaren Karibialta, nimeltään Barbados.

Eilen lähdimme saarelta. Aamulla viereisen ravintolan täti tuli hyvästelemään meidät kyynel silmissään, viereisen vartiakopian vartia toi Markulle kirjeen, jossa toivoi meille hyvää matkaa ja kuvaa koti-Suomesta, venetelakan omistaja siskonsa miehen kanssa kävi halaamassa meitä ja viimeisenä telakan Guianalaistyöntekijä (joka jokaisena päivänä muisti lapsiamme jollain hyvällä) toivotti meille hyvää matkaa puhelinnumeromme kädessään, voidakseen soittaa meille jonain päivänä talonsa valmistuttua kutsuakseen meidät vieraakseen Guianaan. Ihania ihmisiä!

Jos ikinä eksyt Barbadokselle, vierale Bridgetownin ravintolassa nimeltään Bridgehouse. Täällä ihana ja lämminsydäminen Guianalaislähtöinen hymyilevä nainen toivottaa sinut tervetulleeksi. Samainen nainen huusi aina Suvin nähdessään "Hello pretty!" ja tarjosi lapsille ison lasin smoothieta. Tässä ravintolassa voit ihailla maisemaa Bridgetownin sydämeen, samaiseen maisemaan jonka löydät jokaisen setelin kääntöpuolelta. Kun suuntaat retkesi Bridgehousen jälkeen tämän setelimaiseman taakse, pääset kaduille joilla raikaa musiikki, ihmiset herkuttelevat paikallisilla "ruusunmarjoilla", hymyilevät toisilleen ja viettävät jälleen yhtä aurinkoista päivää keskenään :)

Kiitos tästä kokemuksesta!

Ps. mitä tulee pilottikirjamme moitteisiin saarta kohtaan. Pah! Ankkuripaikka joo...oli aika keinuttava, mutta ethän sinä mene saarelle ollaksesi veneessä. Höpö, höpö...Vettä saarella oli tarjolla yllin kyllin. On totta, että sitä on aika hankala hakea veneeseen, mutta sitäkin sait hakea kanavan vierellä olevista hanoista. Me teimme atlantinylityskanistereilla muutaman vesirallin kumiveneellä täyttääksemme vesitankit. That's it! Eihän nyt kaiken tarvitse aina olla kädestä suuhun tyylistä...pientä haastetta elämään! ;) No entä veneen korjauspalvelu? Kaikki tapahtui riks-raks-poks ja valmista tuli ja jälki oli hyvää! Apu löytyi nopeasti ja telakan auttamistahto oli korkea. Olen jo kirjoittanut palauteviestin kokemastamme pilottikirjan kirjoittajille. Ehkäpä ottavat kommenttini huomioon uutta painosta tehdessään :)

Pps. No entäs matkamme Barbadokselta Tobacolle? Se olikin jälleen uusi seikkailu, mutta siihen palaamme seuraavassa kirjoituksessa. Täällä olemme ja kaikki on enemmän kuin hyvin

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Matka jatkuu kohta! (Barbados)

Hiphei!

Nyt kohtapuolin jatkamme matkaamme etipäin. Barbados on antanut meille paljon. Ihmiset ovat iloisia, ajattelevaisia ja ennen kaikkea auttavaisia. Täällä on ollut helppo meidän aikaamme viettää!

Luonto on upeaa ja kulttuurin erilaisuus on kiehtovaa ja mielenkiintoista. Töitä täällä ei niin tykätä tehdä, mutta juhlia osataan :)

Olemme viihtyneet, mutta nyt tuntuu, että on aika vaihtaa maisemaa ja samalla saatella lasten rakas Sanna-serkku kotimatkalle. Starttaamme kohti Trinidadia ja Tobacoa. Siellä meitä vastassa ovat uudet haasteet :) Barbadoksen valkoiset hiekkarannat jäävät toivottamaan nyt seuraavat matkailijat tervetulleiksi saarelle!

Seuratkaa mukana! En tiedä koska pääsen nettiin seuraavan kerran, mutta Spot-lähetin on päällä!

"Party all day and night"
BARBADOS

perjantai 18. tammikuuta 2013

Autoilua, rantoja, elämyksiä ja yhteisiä hetkiä

Hiphei!

Huh, kun taas on vierähtänyt aikaa... Sitä on joka ilta hokenut itselleen, että tänään kirjoita blogi, mutta veneelle tullessa olo on ollut enemmän kuin poikki ja aina kirjoitus on jäänyt :) no nyt sitten...

Vuokrasimme siis auton...no jostainhan juttu on aloitettava ja siitä se on helppo aloittaa, mutta itse auton vuokraus ei ollutkaan niin yksinkertainen projekti. Ensinnäkin vuokrahinnat ovat täällä todella kovat. Jos Kanarialla vuokrasimme pikkuauton 23 euron päivähintaan, niin täällä hinta oli 100 usd/vrk, eli valtava! Toisekseen kalliilla hinnalla olettaa saavansa hyvää, mutta täällä autot näyttivät olevan loppuun ajettuja, joskin kyllähän rahalla, siis pinolla rahaa, olisi voinut saada uudemmankin auton käyttöönsä :)

No auto alle ja menoksi. Ensimmäisenä päivänä lähdimme kiertelemään länsirannikkoa. Pysähtelimme rannoille, kävimme uimassa ja syömässä. Se muuten pitää vielä väliin sanoa, että saarella on muutama hyväkuntoinen päätie, mutta pääosin tiestö muistuttaa hyvin heikkokuntoista (joskin asfaltoitua) metsätietä. Ja tiekartassa teiksi on merkitty myös teitä, joissa me ihmettelimme keskellä peltoa pohjan juuttuessa kiinni ruohotuppeen, että "eihän tämä nyt voi olla tie" :), mutta paikalliset sokeriruokoa niittävät herrasmiehet kuiten viittoivat meitä jatkamaan ja neuvoivat kääntymään risteyksestä oikealle... Niin no...

Ensimmäisenä päivänä siis kiertelimme ja kaartelimme länsirannikkoa. Toisena päivänä teimme suunnitelman seuraavan: ensin suuntaamme St Nicholas Abbeyn rommitislaamolle. Tämän jälkeen kukkatarhalle ja sieltä Bottom bayn-rannalle aaltoja katsomaan. Tislaamolle pääsimmekin, mutta vasta kello kolme iltapäivällä, sillä sitä ennen vierailimme matkan varrella eteemme putkahtaneessa "viidakossa". Täältä viidakosta Markku ja Sanna kantoivat hymyissäsuin ämpärillisen savea, jota he aikoivat käyttää rannalla ihonhoitoon (tästä tarinaa myöhemmin). Mutta nyt takaisin aiheeseen tislaamo.

Saint Nicholas Abbey oli siis kohteemme. Tämä tislaamo (vuoden 2012 tislaamo) tuottaa saaren kalleinta rommia. Rommi tehdään alusta loppuun perinteisin menetelmin käsin. Rommia pullotetaan singneerattuihin pulloihin, jotka suljetaan omasta metsästä saatavilla mahonkisilla korkeilla. Hinta rommilla oli makia, ilmeisesti myös makukin, mutta lohdutuksena ostajille voimme kertoa, että pullon saa täyttää käytön jälkeen uudelleen ja hei!!, puoleen hintaan :) Tislaamo on ainoita tislaamoita ja rommin ostopisteitä, joista asiakas joutuu maksamaan (aikuinen 20 barbaaridollaria) päästäkseen ostamaan rommia. Tästä syystä osa autoilijoista jäi autoon :) rommin ostaja joutuu todella venyttämään kukkaronsa nyörejä, sillä alle 100 barbaaridollarin, et rommia ulos liikkeestä saa :)

Tislaamon jälkeen saimme todeta, että emme ehdi kukkatarhalle, vaan suuntaamme suoraan rannalle. Matkalla näimme kuiten paikan jossa oli aivan mahdottaman suuret aallot... Siis niin suuret aallot, että en ollut eläessäni nähnyt vastaavia... Tämä nyt voisi olla myös minun liioitteluani (ns. "Lapin lisää"), mutta kyllä aaltoja päivitteli takapenkiltä normaalisti hyvin tyyni Tomikin...niin, että kyllä aallot olivat valtavia. Meri suorastaan kuohui valkoisena vaahtona aaltojen vyöryessä rantaan.

Nyt tavallinen tallaaja ajattelisi, että olisimme ihailleet aaltoja turvallisen etäisyyden päästä, mutta mitä se semmoinen olisi ollut. Siis oletus siitä, että nämä muut autoilijat olisivat pysyneet autossa...ehei...minä pysyin turvallisen matkan päässä kuten myös lapset, mutta kaikki muut kirmailivatkin onnellisena juosten aaltoja pakoon :)

Illalla kävimme vielä Oistinsin mukavalla kalatorilla syömässä erinomaisen kalaillallisen. Näin siis autoilupäivä numero kaksi.

Kolmas autoilupäivä. Kuulostaapas hienolta, mutta todellisuudessa päivä päättyi lähestulkoon kirjaimellisesti pellolle. Ei kuitenkaan niin, että olisimme kolaroineet. Ei suikaan. Auto vain sanoi sopimuksensa irti kohdalla, jossa ympärillämme näkyi ainoastaan sokeriruokopeltoja. Soitimme vuokraisännelle joka toimitti meille uuden auton. Tämän jälkeen jatkoimme matkaamme rannalle, jonne olimme luvanneet lapsille mennä.

Rantaa ennen parkkeerasimme automme vanhan raunioituneen komian rakennuksen viereen. Kävimme uimassa, jonka jälkeen suihkuttelimme itsemme retkisuihkun avulla raunioituneen autiotalon kuistilla puhtaaksi suolavedestä. Suihkun aikana rakennuksen ohi käveli paikallinen herrasmies joka hymyili suihkuhetkellemme. Kysäisin häneltä, että mikä mahtanee olla rakennuksen historia ja hän kertoi, että rakennus oli toiminut satoja vuosia sitten Afrikasta (lähinnä Gamibiasta) tuotujen orjien vastaanottokeskuksena. Tämän tiedon jälkeen rakennusta katsoi aivan uusin silmin...hurjat ovat mahtaneet olla tunnelmat näillä ihmisillä, jotka ovat jonossa odottaneet vuoroaan mahdollisesti samaisen kuistin portailla...

Mutta nyt...voi vitsi...uni korjaa jälleen tämän blogistin :) Tänään olemme nostaneet veneemme laskuvalmiuteen. Huomasimme nimittäin, että itse peräsimme oli skegin löystymisestä johtuen hieman vääntynyt ja nyt irroitimme itse peräsimmekin ja Markku on vääntänyt sen suoraan. Juhliaksemme tätä yhteistä lomaamme Barbadoksella, meidät kutsuttiin viereiseen ravintolaan juhlimaan ja tulimme juuri sieltä tanssimasta. Olemme kovasti Sannan kanssa harjoitelleet tätä paikallista tanssityyliä ja vähän voisin sanoa, että kyllä se sieltä alkaa pikkuhiljaa löytymään :) Piakkoin suuntaamme kohti Trinidadia, mutta sitä ennen palailemme vielä asiaan :)

Hyvää yötä ja huomenta :)