Lämpöä ja aurinkoa. Sitä on Barbados tarjonnut meille jo viiden päivän ajan.
Barbados on noin 280 000 asukkaan saarivaltio itäisimpänä muista Karibian saarista. Vuonna 1966 Britanniasta itsenäistyneen maan virallisena kielenä on Englanti, joka helpottaa huomattavasti näin meikäläisittäin ajateltuna vierailua saarella (joskin paikallisten murre hieman vaikea ymmärtää). Noin 80% väestöstä edustaa Afrikkalaista etnistä taustaa ja 4% eurooppalaista, loppujen ollessa sekoitusta eri etnisistä ryhmistä.
Barbados toimi pitkään historiassaan Britannian sokerisaarena, jonka viljelemä sokeriruoko antoi toimeentulon usealle saaren perheelle. Sokerin maailmanmarkkinahinnan romahdettua Barbadoslaisten on pitänyt keksiä joku muu hyvä toimeentulo ja tätä on nyt lähdetty tohinalla hakemaan kasvavasta turismista ja sen sivutuotteista, sekä tietenkin rommista, joka kuulemamme mukaan edustaa yhtä Karibian parhaista.
No mitä olemme jo kokeneet?
Paljon on tapahtunut jo muutaman päivän aikana. Venettä enme ole vielä nostaneet, mutta nostonahdollisuus saarelta kyllä löytyy. Olemme kuiten pääosin henkisesti ja fyysisesti levänneet, nauttineen uuden maan ja etenkin täysin uuden kulttuurin antimista sekä hoitaneet juoksevia asioita. Markku onnistui myös polttamaan alahuulensa niin kertakaikkisen makiasti etelän auringossa, että saimme vierailla myös paikallisessa sairaalassa, mutta palataampa siihen reissuun hieman myöhemmin :)
Nyt pienelle mielikuvamatkalle... Kuvitteleppa mielessäsi aamupäivä, ei niin aikainen aamupäivä, mutta ei nyt puolipäiväkään...Seuraavaksi kuvittele silmiesi eteen kaunis puolityhjä ranta...Astut vaaleaan hienoon hiekkaan. Hiekka tarttuu jalkoihisi värjäten ne aivan vaaleiksi...oma vaalea ihosi näyttää tummalta hiekan väriin verratessasi. Kävelet rannalla, tuuli puhaltaa kasvoihisi tuoden helpotuksen auringolta, joka noustessaan lämmittää yhä enemmän kylkeäsi ja kasvojasi (onneksi olet laittanut aurinkorasvaa ennen lähtöäsi rannalle). Astut veteen, jonka aalto tuo rannalle. Se on lämmintä. Et ole eläessäsi tuntenut meriveden olevan näin lämmintä. Kävelet eteenpäin... Nautit jokaisesta askeleesta, jokaisesta auringonsäteestä, jokaisesta linnunäänestä ja maisemista ympärilläsi. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla yksin...Jokainen vastaan tuleva paikallinen rannan aamukuntoilija tervehtii sinua ja toivottaa sinulle joko hyvää uutta vuotta, tai hyvää joulua... Ihmiset pysähtyvät haastattelemaan sinua ja ovat aidon kiinnostuneita sinusta, Suomesta ja elämästäsi siellä. Jatkat matkaasi...lähdet pois rannalta... Kävelet Bridgetownin laitamille..Katselet ympärillesi..talot muistuttavat 40-luvun amerikkalasen liikekorttelin hieman ränsistyneitä rakennuksia...ympärilläsi on vilinää...olet kuin Afrikkalaisella torilla...heti, kun pysähdyt ajatuksiisi, pysähtyy seuraava vastaantulija kysymään sinulta tarvitsetko apua. Taksikuskit huutavat sinua kilpaa kyydille, jätät väliin....jatkat matkaasi kaduilla joilla raikaa musiikki, puheensorina ja liikenteen äänet... Ostat katukauppiaalta pussillisen paikallisia ruusunmarjoilta näyttäviä "hedelmiä"...sinua neuvotaan, että voit ripotella niiden päälle halusi mukaan joko suolaa, tai sokeria... Jatkat matkaasi takaisin rannalle, makustelet karvaan makeita hedelmiä pussistasi, istut hiekalle, ihmettelet elämää ympärilläsi ja alat hymyilemään....
Edellinen mielikuvamatka kertoi oikeastaan kaiken ympäristöstämme. Ystävälliset ihmiset, infra hieman rähjääntynyttä, uudehko autokanta jne. Mielenkiintoista on ollut huomata, että suurin osa elintarvikkeista tuodaan ulkomailta (lähinnä Yhdysvalloista) ja ne ovat verrattain kalliita. Turisteja ei Bridgetownin kujilla juurikaan näe, lukuunottamatta kanavan vierustaa, jonka rannan ravintolat ja liikkeet palvelevat lähinnä muualta saapuneita matkailijoita, kuten myös kanavassa lipuvat katamaarinit ja niiden päällä tanssivat ihmiset. Turisteja palvelevat Hiltonit ja muut hotelliketjut näkyvät kaukaisuudessa ja vieraillessamme paikallisessa pesulassa ajelimme läpi matkailijoille rakennettujen kortteleiden.. muuten olemme saaneet nauttia lähinnä paikallisten seurasta ja heidän elämän seuraamisesta.
Toissapäivänä Markun alahuuli oli tosiaan niin hirvittävässä kunnossa, että päätimme lähteä sitä näyttämään paikalliseen sairaalaan. Ensin yhteys Suomeen vakuutusyhtiöön, sitten yhteys Yhdysvaltoihin vakuutusyhtiön kumppaniin ja pitkän sähköpostin kautta käydyn papereiden täyttörupeaman jälkeen saimme tiedot joiden turvin lähdimme läheiseen yliopistosairaalaan. Juu-u.. yliopistosairaalahan se oli, ei nyt verrattavissa siihen, mihin olemme Suomessa tottuneet, mutta maaksi, joka tarjoaa asukkailleen näissä olosuhteissa ilmaisen terveydenhuollon (+ lähes ilmaiset paikallispuhelut), ei näkemämme näyttänyt mitenkään mahdottomalta.
Sairaalasta meidät ohjattiin toiseen sairaalaan ja siellä meidät ohjattiin tiskiltä seuraavalle. Ystävällisiä olivat ihmiset. Vaikutti vähän sairaalan seiniä koristavia julisteita katsellessani, että maa yksi suurin ongelma näyttää olevan aikuisiän diabetes.
No hetken siellä jonotimme, jonka jälkeen Markku pääsi lääkärille. Lääkäri oli mittaillut Markulta verenpaineen ja villaissut huulta, hieman hymäissyt ja todennut "kun ei meillä hirveästi näitä aurinko-ongelmia täällä esiinny :)"... Väestö kun on niin kovin tummahipiäistä, että aurinko ei heitä kohtele aivan samalla tavoin kuin meitä valkoistakin valkoisempia pohjoismaalaisia :)...niin no lääkkeeksi Markulle annettiin resepti Bepanthen-voiteeseen jota olimme hoitona jo huuliin käyttäneetkin.
Eilen lähdimme viemään rinkallisen pyykkiä paikalliseen pesulaan. Hyppäsimme paikalliseen kimppa-taksiin/bussiin, joka kahden paikallisen dollarin (eli yksi usd) hinnalla kuljettaa sinut vaikka saaren toiselle laidalle. Olihan tämäkin elämys. Bussi oli pieni pakettiauto (~10 paikkainen) ja aivan täyteen ahdettu! Sillä sitten köröttelimme rinkkoinemme "Pertin-baarille", jonne ilmoitimme menevämme pesulan ollessa siinä lähistöllä. Lapsilla oli hauskaa...voi sitä naurun määrää :) Baarilla meille ilmoitettiin, että nyt olemme perillä, jonka jälkeen hyppäsimme kyydistä ja bussi jatkoi matkaa...
Pesula se oli myös oma paikkansa. Koneet olivat valtavia, ilmeisesti kaasulla lämpeneviä, sillä koneiden päällä oli liekit...siis liekit! No emme kerenneet pyykkejämme siellä pesemään, vaan jätimme pyykit sinne pestäviksi (19 B$ hintaan). Juuri olemmekin lähdössä pyykkejä hakemaan :) siitä tarinaa ensi kerralla...
Nyt kello meillä yksitoista aamupäivällä ja teillä siellä viisi iltapäivällä. Toivottavasti siellä pohjoisen taivaan alla on kaikki hyvin :) täällä ainakin on...
