sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Guadaloupe/Iles Les Saintes

Täällä olemme!

Yöllä saavuimme ankkuriin Anse Fidelling-poukamaan. Keinuttava yö, mutta yöllähän se ei haittaa :)

Aamulla siirryimme snorklailemaan kauniiseen Anse a Cointe poukamaan. Koitimme ankkuroitua lähelle rantaa, mutta ankkurimme ei pitänyt kovassa tuulessa ja valusimme vauhdilla taaksepäin. Ankkuroiduimme uudestaan ja vedätimme ankkuria moottorilla kuten Mildin Keijo :) metsähallitukselta on meille opettanut. Nyt ankkuri tuntui pitävän. Laitoimme varalta myös toisen ankkurin.

Näistä valmisteluista huolimatta ilman "äksöniä" emme selvinneet...

Snorklailu oli mahtavaa. Vesi turkoosin vihreää ja paljon kaloja. Ihailimme Aatoksen kanssa sinisten pikkukalojen ryhmää ja valkoista pallokalaa joka pullisteli meille, kun osoittelimme sitä sormillamme. Kiviä kääntelemällä näimme meritähtiä ja innokkaita pikkukaloja, jotka kiittelivät kivien kääntelijöitä maittavasta uudesta ateriasta :)

Kun vesi alkoi kylmettämään päätimme lähteä takaisin veneelle. Saimme kuiten huomata veneemme lähteneen karkuun. Onneksi olimme välttäneet takanamme parkissa olleen purjeveneen. Vauhdilla kannelle, moottorit käyntiin ja ankkureita kiskomaan. Onneksi mitään vaaraa ei sinällään ollut, sillä takanamme oli reippaasti tilaa. Mitä opimme? Vaikka kuinka yrität ja kaikki näyttää hyvältä, voi kaikki silti eponnistua.... Hieno opetus tällä tavoin ilman vahinkoja! Täytyy kyllä mainita, että adrenaliinipiikissä ankkurit nousevat vauhdilla ja nyt ravintolassa istuessani huomaan jokaisen kiskomiseen osallituneen lihakseni huutavan yhdestä suusta Hoosiannaa :) Mitähän ne huutavat aamulla, kun herään ;) ?

Juu...loppu hyvin kaikki hyvin. Siirryimme Petite ansen poukamaan kauniin kylän laidalle. Kiinnitimme itsemme vapaana olleeseen poijuun (eipähän tarvitse tänään enää miettiä ankkurin pitävyyttä) ja tulimme rantaravintolaan ansaitulle aterialle. Maukasta oli :) ...ja hinnat euroissa, sillä tulimmehan takaisin EU:n alueelle.

Nyt veneelle parantelemaan Martiniquelta saatua flunssaa...

Palaillaan!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen Dominicalla

Uusi maa ja "uudet" kujeet?

Sama meno näyttää jatkuvan kuin useilla muillakin saarilla, lukuunottamatta Martiniqueta. Jo kaukaa kuulimme musiikin raikaavan ja näimme boatboyssien (venepojat) käynnistelevän moottoreitaan kilvan siitä kuka kerkeää ensimmäisenä naarmuttamaan veneellään meidän veneen kylkiä tarjotakseen palveluitaan poijuista kiertoajeluihin... Huomaatte varmaan pientä ärtymystä kirjoittajan tekstissä, mutta ihan totta se on...ja välillä se väsyttää... Joo...hieman tunsin olevani kireänä saarta lähestyessä....mutta onnekseni sain huomata olleeni väärässä!

Nyt kyseessä oleva saarivaltio on niitä Karibian köyhimpiä Haitin lisäksi, mutta kun venepoika saavutti veneemme, hän oli kohtelias, esitteli itsensä ja kysyi joskos tarvisimme poijupaikkaa. Kieltäydyimme ja ilmoitimme yrittävämme ankkurointia. Tähän hän tuumasi, että ok ja poistui paikalta. Rannassa saimme huomata rannan kuiten olevan liian syvä ankkuroitumiseen ja kysyimme VHF:n kautta poijua viereisestä hotellista, josta pilottikirjamme ohjeisti poijua kysymään. Hetken kuluttua sama aikaisemmin tapaamamme poijupoika saapui hymyillen paikalle, ilmoityi, että ankkurihotelli ei enää vastaa poijuista ja ohjasi meidät poijulle hintaan 10USD/yö. Ei paha.

Kiinnityttyämme poijuun, hyppäsimme kumiveneeseen ja pöröttelimme rantaan. Kumivenelaituri oli matkan aikana ensimmäinen, jossa piti kävellä varovasti ettei kompuroisi veteen. Heitimme kumiveneen ankkurin veteen pitääksemme sen erossa laiturin kyljistä. Seuraavaksi kävelimme aivan kuin jonkun tavallisen perheen takapihan kautta päätielle, jossa hyppäsimme meille jo aikaisemmilta saarilta tuttuun kimppabussiin"kebabbi-koppiin", joka 4,5 EC:n yhteishintaan kuskasi meidät Roseaun keskustaan tullautumista suorittamaan.

Tullautuminen...jälleen kerran mielessäni pyöri Union Islandin tullitädin myymä kala-ateria, muistelin Martiniquen tullautumisen helppoutta ja pohdin, että mitäköhän nyt joudumme ostamaan ja millä hinnalla...Tullin edusta oli lähtevästä Martiniquen pikalautasta johtuen täpötäysi ja, kun kysyin tullivirkailijalta tullautumisesta, hän pyysi meitä palaamaan myöhemmin takaisin. Pari tuntia kiertelimme kaupungilla ja ihmettelimme jälleen uuden maan elämää. Kun saavuimme tullille takaisin saimme aloittaa paperintäyttöurakan. Ensimmäinen positiivinen asia oli, että onnistuimme kirjaamaan itsemme sisään ja ulos maasta samalla kertaa. Toinen positiivinen asia oli, että hintaa lystillä oli 25 EC-dollaria ja kolmas positiivinen juttu oli se, että meille ei kaupattu yhtään mitään ylimääräistä ja saimme vaihtorahammekin! Hienoa! Jos jotain negatiivista löydän, niin sen, että emme saaneet passeihimme leimoja muistoksi Dominicasta :(...näitä emme saaneet Martiniquella emmekä tule saamaan Guadaloupeltakaan...missähän seuraavat?

Ensimmäinen yö olikin melkoinen...ei sillä, että poijupaikka olisi ollut keinuva, vaan sillä, että viereisessä ravintolassa oli karaokeilta! Se jatkui ja jatkui....ja jatkui ja jatkui....jossakin vaiheessa yötä siirryttiin rab-battleen, jossa laulajat riimittelivät toisiaan suohon, jammasivat yhdessä jne....ihan ok, mutta ei kahdelta yöllä! Lapset nukkuivat autuaasti. Me kuuntelimme kuinka loputtomalta tuntuvat kappaleet käsittelivät sitä kuinka jonkun äiti on "kiva" ("your mama is a sexy bitch"), tai sitä kuinka marihuana on ihqua ("oooh...marihuana...oooh") :) Joskus kolmelta yöllä tämä järjettömällä volyymillä pauhannut "laulanta", jossa välillä naisääni kävi voihkimassa enemmän, tai vähemmän ("I'm sexy bitch...jeaaaaah...."), hiljeni. Ilmeisesti jokin naapureistakin oli kyllästynyt :) Bileet kuiten jatkuivat ja me väsyneet hymyilimme toisillemme ja nukahdimme ihan vain herätäksemme neljän tunnin päästä lauseeseen "äitii....on aaaaamuuuuu.."..... Voi tätä vanhemmuuden ihanuutta :) Ensin saamme puoliyötä kuunnella kuinka jotkut päästelevät parasta laulantaansa ja ihan ilmaiseksi vielä ja sitten saamme herätä ihaniin hymyihin valmiina uuteen päivään ja sen haasteisiin :)

Ehkä yön rasituksesta johtuen vietimmekin päivän veneellä. Lämpötila huiteli 30 asteen paremmalla puolen. Silti Aatos ja Suvi olivat täynnä virtaa...rakennettiin majoja (oikeita hikitelttoja), luettiin kirjoja, opeteltiin laskemaan numeroita ja välillä vähän siivoiltiin. Vasta illasta lähdimme kaupungille syömään ja katsomaan kuinka pääsiäistä juhlitaan.

Kaupunki oli hiljainen ja seesteinen. Liikkeet olivat kiinni, mutta torilla vihannes- ja hedelmäkauppiaat istuivat yön pimentyessä pöytiensä edessään varsin hymyilevinä. Yhdellä oli pick-upin lava täynnä vesimeloneita, toinen oli tullut torille palmun kautta tuoden mukanaan läjäpäin kookoksia, kolmannella oli vihanneksia ja niin edelleen. Kauppa kävi, vaikkakin ilta oli jo pimeä. Me kävimme syömässä ja lähdimme seikkailemaan kumiveneellämme läpi sinisiä neulakaloja kuhisseen poukaman...

Veneellä lapset jälleen urvahtivat yöunilleen...Suvi oikeastaan jo kumiveneen pohjalle. Me puolestamme käperryimme veneen takakannelle ihailemaan tähtitaivasta (etelän ristiä, leijonaa, siriusta jne.) ja nauttimaan viimeisiä makupaloja Ranskan Martiniquelta. Kuuntelimme jo edellisyöltä tuttua musisointia naapurista ja mietimme kuinka pitkään mahtavat tänä yönä laulella. Ilmeisesti pitkäperjantai näkyi kuiten ravintolan asiakasmäärässä siinä määrin, että jossain vaiheessa musisointi päättyi. Me ihailimme edelleen taivasta, luimme uutisia maailmalta ja pohdimme, että mikäs se tässä.....

Nyt on aamu. Juuri söimme valkosipulileipiä ja valmistaudumme matkan jatkumiseen. Haemme parin tunnin päästä pyykit ja ainiin! Noukimme tiukasti pohjaan juuttuneen kumiveneen ankkurin (joka piti kumiveneen hyvin paikoillaan) ja lähdemme kohti Dominican kärkeä, tai jopa Guadaloupea!

Palaillaan!

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Mieltä askarruttava kysymys lukijoille, varsinkin Ranskaa osaaville

Lähdemme ylihuomenna kohti Guadaloupea. Haluaisimme mennä Pointe a pitreen, mutta meidän kannalta se voi tarkoittaa samanlaista umpikujaa kuin koimme Hollannin liian matalassa kanavassa. Haluaisimme seilata saaren halkaisevaa Riviere salee:ta pitkin mutta emme ole varmoja sen tämänhetkisestä syvyydestä. Paikallisilta ei voi kysyä kuin seilaamalla sinne ja kanssaveneilijöiltä on jo saatu turhan monta "asiantuntevaa" neuvoa.

Kysymys:

Veneemme syväys on noin 2,2m ja se kykenee auraamaan hiekkaa 10cm ja mutaa 20cm syvyydeltä. Onko kanava veneellemme teoreettisesti edes lähes mahdollinen ; )

T:kippari



torstai 28. maaliskuuta 2013

Fort De France - Martinique pohjoisosa

Heips,

Aamupäivästä lähdimme matkaan kohti Martiniquen pohjoisosan ankkuripaikkaa. Päätimme tehdä tällaisen kevyen siirtymisen kohti Dominicaa ihan vain huvin ja urheilun vuoksi ja ratkaisu osoittautui ihan hyväksi, sillä tuuli kääntyi suuntamme suhteen kehnoksi emmekä olisi päässeet etenemään purjeilla, vaan matka olisi taitettu moottorilla.

Keli oli puolipilvinen ja sateinen. Lähellä ankkuripaikkaa taivas kuitenkin repesi ja yllemme kaartui taivaallinen valonäytös, nimittäin sateenkaari ympäröi auringon! Kuinka monesti olet nähnyt vastaavaan ihmeen? Siis käsittämätöntä! Koitimme räpsiä ihmeestä kauniista kuviakin, mutta ei tämä ipadi ole moiseen tarkoitukseen luotu, mutta varmasti kuva jotain kertoo :) siis sateenkaari taivaalla killottavan auringon ympärillä....

Ankkuripaikalla ihmeet jatkuivat. Kun ankkuroiduimme tuuli oli pohjoisesta ja päädyimme ankkuroitumaan suht. lähelle matalikkoa, jotta se suojaisi meitä mahdolliselta aallokolta. Hetkeksi pieneksi käperryimme makkariimme pelaamaan muutaman erän korttia ja pohtimaan joskos sitä ensin mentäisiin uiskentelemaan ja sen jälkeen ruokailemaan. Kun pääsimme makuuoneesta kannelle saimme kuiten huomata, että tuuli oli kääntynyt suoraan vastakkaiseen suuntaan kuin tullessamme ja perämme heilui ahdistavan lähellä matalikkoa....Siis ankkurin siirtoon. Kun saimme ankkurit ylös ja alas saimme huomata jälleen saman ihmeen. Tuuli oli kääntynyt takaisin alkuperäiseen! Ihme juttu.

Uinti olikin mukavaa. Markku rakensi minulle köysitikkaat (en minä muuten vedestä jaksa itseäni kiskoa takaisin veneeseen) ja ei muuta kuin koko perhe uimaan! Markku on niin monen monta kertaa noussut veneeseen ankkuriköyttä pitkin, että pitihän minunkin yrittää tätä niin helpon näköistä nousutyyliä, vaikka ne tikapuut roikkuivat vieressä. Alku oli helppoa. Kyllähän tästä noustaan! Mutta sittenpä se veden kannattava vaikutus loppuikin...Siinä vaiheessa, kun ahterini saavutti vedenpinnan, tunsin kuinka noususuuntani vaihtui laskusuunnaksi :) Nyt muistona punaiseksi palaneet varpaanvälit pottuvarpaan ja etuvarpaan välillä :) En minä suinkaan väitä, että voimani olisivat jotenkin heikommat....luultavasti vain varpaanvälini ovat pienemmät ;) ...nooh...onneksi oli ne tikapuut!

Nyt veneellä tuoksuu popcorn :) ...ja kohta toivottavasti lätyt!

Huomenna jatkamme matkaa kohti Dominicaa.

Palaillaan!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Hautausmaa

Martinique - ajellen ympäri ja ympäri

Hei,

Täällä on kaksi päivää ajeltu. Toissapäivänä kiertelimme ympäri saaren eteläosaa. Kävimme vierailulla saaren jahtisatamassa ja sitä ympäröivässä kylässä, jonka nimi on osuvasti Marin. Hienot olivat fasiliteetit ja pohdinkin, että jos joskus, joku/jotkut ovat vuokraamassa venettä tältä alueelta juhliakseen esimerkiksi 50-vuotis päiviään, niin Martinique ei ole yhtään hullumpi paikka tätä vuokrausta toteuttaa :) Luulisi lentojenkin Air Francella olevan aikas tehokasta...näyttää nimittäin nuita koneita lentelevän tänne suhteellisen tiuhaan :)

Eilen kiertelimme ja kaartelimme. Saimme kiertoajelun aikana todeta "Ranskan" olevan aikamoinen banaanivaltio. Saari pursuaa banaaniviljelyksiä, jotka ensimmäisen kerran tällä saarella näyttävät olevan todella tehotuotannossa ja huolletun näköisiä....ilmeisemmin viini ja juustolastissa tulevat laivat täytetään paluukyytinä banaanilla ja sokerilla. Ei paha! Täällä Karibialla, kun näyttää kaikki kasvavan hyvin....Juttelimme eilen ruotsalaisen pariskunnan kanssa, jotka odottelivat paluulentoa koti-Ruotsiin. He asuvat täällä kuusi kuukautta vuodesta ja viettävät aina kesät pohjolassa. Vaimo kertoi, että voi poimia pihaltaan 100 passionhedelmää päivässä ja mies naureskeli, että nurmikko kasvaa heidän pihallaan vuorokaudessa 4,5cm! Mikäs siinä, jos tykkää nurmikkoaan ajella :) kysyin, että jättävätkö he talonsa noin vain puoleksi vuodeksi vartiotta ja mes naureskeli sen olevan mahdotonta, sillä paikalla olisi viidakko heidän palattuaan kuuden kuukauden päästä takaisin.

Kiertoajelu oli mukavaa. Illasta jätimme auton parkkiin ankkuripaikkamme lähelle paikalle, johon muutkin olivat autonsa parkkeeranneet. Aamusta katselimme veneeltä, että automme on ainoa enää paikalla oleva auto... Ompahan helppo löytää :) Kun saavuimme auton luokse, vastassamme olikin yllätys! Katsokaapas alla olevasta kuvasta.....niin...automme oli tiuikasti paikallaan, nimittäin portin takana. Juu-u...olimmehan me nähneet kuvassa näkyvän kyltin.....ja ymmärsimme, että reunalle ei voi autoa jättää, tai se hinataan varikolle...kentura oli nimittäin ihan täynnä autoja. MUTTA sitä emme ymmärtäneet, että kyltissä ilmeisesti sanotaan, että parkkeeraus ainoastaan sallittua lauantaina ja sunnuntaina ja kiellettyä arkipäivinä. TERVE! No ei siinä mitään...viereisen patsaan edustaa lakaisi puhtaaksi kaupungin työmies ja minä häneltä kysymään...eihän hän puhunut sanakaan englantia :) nostin siis ihmeissäni olkapäitäni ja osoitin autoani ja porttia. Mies tuli paikalle ja osoiti minulle kylttiä hymyillen. Minä hymyilin hänelle takaisin, osoitin kylttiä ja ilmeilläni näytin, että mitä "ihmettä" siinä lukee...Setä siihen kovasti koittaa minulle ranskaksi selittää ja minä näytin varmaan tyhmältä.... No sitten minä setälle hymyillen ehdotan, että koska autoni on suht. pieni, että voiskos hän nostaa sen kanssani laidan yli, johon saan vastauksena hörö-naurun. Sitten mies pyytää minua odottamaan ja menee puhumaan työnjohtajalleen, joka saapuu paikalle, tekee puhelun ja 10 minuutin päästä portti aukesi. Onneksi! Ajatella, jos meille olisi sanottu, että joo...portti aukeaa seuraavan kerran ensi lauantaina......Onneksi veneeltämme olisi löytynyt uusi rälläkkä, hitsausvälineet ja agregaatti (näin pohti armas mieheni jonka jouduin lahjomaan tuohon kymmenenkin minuutin odotukseen).

Illasta vietimme meille jo niin tuttua juusto, kuivakinkku ja viini hetkeä kynttilän valossa. Kyllä on mukavaa. Pohdimme, että Ranskaan, Saksaan, tai Espanjaan voisi mennä joskun kuukaudeksi ihan vain syömään :)

Nyt vietämme viimeisiä hetkiä Martiniquella. Joko tänään, tai huomenna lähdemme jatkamaan matkaamme. Seuraavana kohteena on joko saaren pohjoisosa (Saint. Pierre, "Pyhä Pärre", näin meidän puheessa), tai sitten Dominica. Joka tapauksessa nettiä meillä ei ole lähtömme jälkeen (nytkin tutun hampparipaikan nettiyhteys käytössä) ja ei ole tietoa koska saamme seuraavan yhteyden.

Seurailkaa spot-lähetintä. Koitamme muistaa pitää päällä :)

Palaillaan!å

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Martinique

Hei,

Tämä saari erottuukin tähän mennessä koetuista saarista...myönteisesti edukseen :)....täällä asiat toimivat!

Martiniquen nimi tulee mitä todennäköisimmin carib-kansan siitä käyttämästä nimestä "Madinina", joka tarkoittaa kukkaissaarta. Kun Kolumbus vuonna 1502 löysi saaren hän nimesi tämän "Madinina" nimä mukaillen Martiniqueksi.

Kuten myös muut saaret, myös Martinique on saanut historiassaan nähdä kolonialismin aikakauden jonka aikana saarta ovat Ranskan lisäksi himoinneet omakseen niin Hollantilaiset kuin luonnollisesti Brititkin. Useiden yritysten jälkeen saari määrättiin vuonna 1676 osaksi Ranskalaista kuningaskuntaa.

Vuonna 1762 Britit valloittivat saaren. Pariisin rauhassa (1763) Ranskan täytyi "uhrata" Kanada, "muutama eekkeri lunta", saadakseen takaisin "kukkaissaarensa". Samana vuonna Josephine Tascher de la Pagerie, tulevaisuuden hallitsijatar, syntyi. Jos hän olisi syntynyt muutamaa kuukautta aikaisemmin, olisi hän ollut Britti.

Vuonna 1774 vallankumouksesta huolestuneet maanomistajat muiden kolonialistien kanssa auttoivat Englantilaiset palaamaan saarelle. Napoleon onnistui saamaan saaren takaisin hallintaansa vuonna 1802 luvattuaan palauttaa orjuuden saarelle kuten myös Guadaloupelle. Hän kuitenkin epäonnistui yrityksessään ja saari palasi Brittien hallintaan vuonna 1809, samana vuonna jolloin hän muuteen avioitui Josephinen kanssa. Pariisin toisessa rauhassa vuonna 1814 saari määrättiin takaisin Ranskan hallintaan.

1600-luvuku Martiniquella, kuten myös useilla muilla Karibian saarilla, oli sokerituotannon kulta-aikaa, jonka mahdollistivat Afrikasta tuodut orjat. 1700-luvun loppuun mennessä saaren etniset ryhmittymät olivat kokeneet myllerryksen siten, että suurin osa väestöstä edusti saarella Afrikkalaista taustaa. Afrikkalaistaustaisen väestön osuus saarelaisista kasvoi entisestään vuonna 1902, jolloin tulivuori Mount Pelee purkautui tuhoten silloisen pääkaupungin St. Pierren kokonaisuudessaan surmaten yhtä henkilö vaille koko kaupungin väestön (30 000 ihmistä) (Tämä yksi onnellinen selviytyjä oli muuten vanki, joka sai kiittää selviytymisestään vankilan paksuja seiniä :)). Koska suurin osa eurooppalaistaustaisista asusti pääkaupungissa, menehtyivät he purkausessa. Tämä muutti merkittäästi saaren ekonomista ja sosiaalista asemaa.

Vuonna 1946 saari yhdessä Guadaloupen kanssa liitettiin osaksi Ranskan "maakuntia", jolloin saarten elintaso parantui merkittävästi. Tämä elintaso näkyy täällä myös tänä päivänä.

Tämän päivän olemme ajelleet vuokra-autolla ympäri saarta ja voisimpas melkein väittää, että olemme ajelleet huulet pyöreinä ihmetyksestä, sillä maantieverkko esimerkiksi kolmekaistaisine moottoriteineen on käsittämätöntä. Siinä missä muilla saarilla tieverkosto on rakennettu vuorten rinteille, ovat saarelaiset, eli ranskalaiset kaivaneet tiet rinteiden sisälle :)

Hauska sattumus oli, kun ajelimme kohti entistä pääkaupunkia St. Pierreä ja minä suunnistin....siis miksi aina silloin, kun minä suunnistan tapahtuu kaikkea? No kuiten...seurailimme tietä sinne, minne minun mielestäni karttamme meidät neuvoi menemään (nyt ei muitenkaan ole kyseessä Ipadin gps kartta, vaan ihan papperversio). Totesimme yhteen suusta, että "no niin...nyt päästiin samanlaiselle pottupeltopäätielle kuin muidenkin saarten "päätiestö". Ainoa ero edellisiin saariin oli se, että kyseinen tie oli betonitie, jolloin pottupeltomaisuus oli samanlaista kuin olisi Saksassa mootoritiellä ajellut. Markku kysyi minulta, että olemmekos oikealla tiellä ja minä siihen tietäväisenä nyökyttelin, että "joo, ihan varmasti olemme". Onneksi en luvannut syödä sukkiani, jos olisin ollut väärässä, sillä samalla näin vasemmalla puolen meitä metsien takana moottoritien, jossa autot vilistivät samaan suuntain kuin me....päätin olla hiljaa ja toivoa, että tiemme eivät yhtyisi, jotta mieskuljetta ei pääsisi jälleen naljailemaan naisista ratissa, tai suunnistamistaidoistamme. No mitäs luulette miten kävi? No tottahan toki näin varoituskolmion tien päättymisestä eikä siinä mennyt kuin sekuntti, kun rakas mieheni tien nähdessään kysäisi, että "nooh....olimmekos oikealla tiellä vai?". Päätin turvautua Sannalta oppimaani lausahdukseen, jolle armaani ei voi mitään..."joo-o...tämä oli oikotie.." :) .....vierestäni kuului pientä juuri korvaani ulottuvaa tuttuakin tutumpaa mutinaa "oikotie....minä vielä sinulle oikotiet näytän :) "

Mount Peleelle johtava tie nousi pilvien yläpuolella. Sää oli vuorenhuipulle lähtevän vaellusreitin kohdalla hyvin sumuinen ja miehistömme nukkui takapenkillä, jolloin päädyimme jättämään vaelluskenkämme takakonttiin ja keskittyä nauttimaan kosteasta, mutta viileästä ilmasta. Hetken pilviä hengiteltyämme päätimme jatkaa matkaamme pois pilvestä läpi sademetsäreitin atlantin puoleiselle rannikolle.

Nyt olemme tutussa hampurilaispaikassa ilmaisen internetyhteyden parissa blogia päivittämässä. Lapset remuavat viereisellä leikkipisteellä muiden paikallisten lasten pitäessä tahtia yllä...

Huomenna vielä ajelupäivä. Lähdemme tutustumaan tarkemmin valtavan hypermarketin ruokavalikoimaan :)

Palaillaampa asiaan!

Tässä vielä muutama hauska huomioni: täällä on todella kuin olisi Ranskassa... autoissa ranskan EU-kilvet, puheluhinnat samat kuin EU-alueella, ihmisillä on ranskan passit ja ajokortit, ruokakaupoissa on valtavat juusto, kuivakinkku, patonki ja viinihyllyt (viini muuten suht. edullista), saari on todellinen banaaninkasvattaja saari (banaaniviljelysten koko valtava), autot eurooppalaisia....yllättäen suurin osa ranskalaisia

...mikäs se täällä...on vähän niinkuin kotoisa olo, vaikka olemmekin täällä maailman toisella laidalla :)






























perjantai 22. maaliskuuta 2013

St. Lucia - Martinique

Heips,

Maisemat vaihtuivat vauhdilla ja tosiaan spot-lähettimen kanssa oli ongelmia (palataan siihen tarinaan myöhemmin), mutta nyt olemme perillä ja sen pitäisi kyllä blogillakin näkyä :)

Matkaan lähdimme aikaisin aamusta. Kelin piti olla ennustuksen mukaan tosi hyvä :) ....niin...hiiteen ennustukset :) kelihän oli kuin olisi euroopassa vedelty. Vettä tuli kuin Esteri olisi saavistansa kaatanut ja hiukset roikkuivat poskilla...ensimmäisen kerran euroopan jälkeen kämysimme kaapista esille Markun niin rakkaan karvalakin ja gore-takin, joskin emme ihan sitä off-shore-mallia, vaan tyydyimme siihen hieman kevyempään Haglöfsin versioon :)

Minusta oli niin hauskaa, kun pääsimme St. Lucian suojasta saarten väliselle avomeriosuudelle ja tuuli yltyi "mukavasti". Kysyin Markulta, että "jahas...jokos reivataan purjeita" ja Markku tuumasi, että "ei vielä...tämä on varmaan tällainen hetkellinen puuska" Heh! Puuska......puuskaa kesti koko hiivatin matkan ja välillä satoi niin taivahan todelta, mutta ei siinä mitään.. rouva kiiti aalloissa kuin unelma (7-8 solmua) ja suunta suoraan pohjoiseen!

Hih! Minä ajattelin, että lappalainen ei karibialla palele ja päätin pysyä alueelle niin tyypillisessä purjehdusasussa, nimittäin bikineissä ja kyllähän oli kylmä...voi sissus! Pitää sitä olla pöljä...ja ihan vain sillä lyhyellä matematiikalla, että eipähän kastu liikaa vaatteita :)

Kesken matkan näimme kuinka tyrskyjen ja sateen läpi meitä kohti pörhälsi moottorivene vimmattua vauhtia. Jälleen pääsi mielikuvitukseni valloilleen ja pohdin, että joskos nyt karibianpiraatit ovat meidät ottaneet kohteekseen keskellä myrskyä ja tässä vaiheessa kipitin sisälle spot-lähettimen kanssa valmiina painamaan hätä-nappia yhdessä epirb-poijun hätä-napin kanssa. Turhaanhan minä tämän varotoimen tein (yllätys, yllätys). No saipahan kalastajat hieman huvia, tästä purjeveneen sivuikkunasta kuikuilevasta valkonaamasta, jos sitä myrskyltä ehtivät huomaamaan ;) ja tälle reissulle jäi sisälle spot-lähetin ilman gps-yhteyttä :)

Martiniquen saaren suojassa näimme ihmeellisen ja mahtavan näyn. Valehtelematta ainakin 50 delfiinin lauma jahtasi lentokalaparvea todella henkeäsalpaavan näköisellä vauhdilla. Tämä oli hienoa kokea ja nähdä. Mahtavaa oli myös se, että saaren suojassa aallokko katosi lähes kokonaan, mutta veneemme eteni silti kohisten. Huippua! Tämmöinen olisi sitä minun unelma purjehdusta. Aallotonta vauhdikasta etenemistä...ei taida Suomessa muualla onnistua kuin ahvenanmeren saaristossa :)

Martiniquella parkkeerasimme suoraan pääkaupungin (Fort De France) edustalle. Emme jaksaneet sateessa lähteä tullautumaan, vaan päätimme nukkua yön yli keltainen karanteenilippu hulmuten. Illasta ihmettelimme kaupungin menoa....liikenne oikeanpuoleista, ei tööttäilyä, ei musiikkia, ei kaahailua, talot näyttivät siisteiltä jne. Tulipas kodikas olo :)

Aamusta lähdimme maihin ja saimme hyvin äkkiä todeta illan mielikuvien pitävän lähes paikkansa. Kaupunki on hyvin "ranskalaismainen"...kuinka sen nyt voi selittää...croisantteja, viinibaareja, kenkä- ja laukkukauppoja, ja tottahan toki kielivaikeuksia :) Ei ole totta! Tämän päivän aikana olen jälleen kokenut niin monta kertaa oman pienuuteni kielten suhteen. Kaupassa jo hieroin päätäni, kun en saanut kassaneidille selväksi, että haluaisin kaksi muovipussi "two, två, dos, zwei"...mutta mikään ei ranskaksi ja mitään esittämistäni vaihtoehdoista neiti ei ymmärtänyt... Markku yritti tulla auttamaan ja yhtäkkiä myyjä selitti meille kovasti jotain ja häipyi paikalta ja Markkukin jo tuskastui, että "minnehän se häipyi?". Pakkasimme tavaroita vauhdilla vihdoin saamiini pusseihin ja päätimme vain poistu paikalta, mutta kohta myyjä palasi takaisin heilutellen erilaisia muovipusseja "joo...kiitos..kyllä nämä riittää"...voi hyvänen aika :)!

Mutta hei! Nyt olemme EU:ssa! Täällä hintataso näyttää olevan sama kuin Suomessa, osin elintarvikkeissa (viinit, juustot ym) edullisempi. Mutta kaikkein paras juttu on se, että hinnat on euroissa! ...ja maksukortissa käy debit! Huippua. Nyt olemme jälleen paikassa joka on huippu kiva...minä tykkään.

Juuri kävinme meriuinnilla. Ankkuripaikan vieressä on rantabulevardi, jossa on mm. 100 metriä pitkä kumivenelaituri, eikä yhtään osta osta tyyppiä.

Tulliselvitys oli tehty suorastaan kipparia miellyttäväksi. Ei yhtään virkamiestä, ei yhtään korruptiota, ei yhtään leimamaksuja menetettyine vaihtorahoineen, ei seisotusta, ei sataa lomaketta kalkkeripapereineen, mutta ei kyllä leimaa passiinkaan.

Selvitys tapahtui venetarvikeliikkeen nurkassa vanhalla tietokoneella. Koneelle ilmoitettiin että olemme tulleet ja otettiin tuloste ulos, jonka vaaleat ranskattaret leimasivat kassalla muilla saarilla tapahtuvaa jatkokäyttöä varten.

Mutta nyt...meillä ei ole nettiliittymää vielä ja saimme juuri häädön kiinni menevästä "hampparipaikasta" :)

Palaillaan!







keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Elämää St. Lucialla...maiseman vaihto häämöttää

Hei,

Elämä on ollut, varmaan teille jo tuttuna tietona, hyvin leppoisaa :) olemme tehneet juuri sitä, mitä tulimme tänne tekemään. Olemme rentoutuneet ja nauttineet elämästä :)

Eilen kävimme tutustumassa pääkaupunki Castriesiin (hintaa kimppabussilla 2,5 ec/suunta). Saavuimme alueelle illasta, jolloin kaupat olivat sulkeutumassa. Hyvä niin (eipähän tullut tarvetta ostaa mitään). Kävelimme läpi torin, jossa hinnat vierailevien risteilijöisen johdosta olivat huomattavasti korkemmat kuin kauempana kaduilla. Saimme ihailla meille jo kovin tuttua karibialaista katuelämää, ihmetellä ääniä ja puheensorinaa. Takaisin tutulle Rodney bayn ostoskeskukselle saavuimme illan hämärtyessä. Täytimme varastojamme supermarketin valikoimasta ja palasimme veneelle juuri parahiksi iltauinnille.

Rodney bay on tarjonnut meille todella mukavan hengähdyspaikan. Vaikka ankkurielostelu on välillä mukavaa, käy se kuiten pidemmän päälle rankaksi, kun peseytyminen on hankalaa, suola kantautuu sisään ja yäk. Nyt on jälleen puhdas olo jatkaa matkaa ja motivaatio ankkurielämään jälleen kohdillaan :)

Matkan jatkuminen onkin nyt ajankohtaista. Juuri jätimme taaksemme sataman ja siirryimme ankkuriin sataman ulkopuolelle. Tästä jatkamme kohti Martiniqueta heti auringonnostettua huomen aamusta. Jihuu! Jälleen vastassa uusi paikka ja uudet kujeet.

Palaillaampa asiaan!

Ps. Yksi iltojen rutiineita meille on käydä "vakoilemassa" teitä torniolaisia :) Tämä on ollut meille mukava kanava seurata vuodeaikojen kulkua, sillä täällä niitä ei huomaa. "Vakoilun" toteutamme tornion web-kameran kautta ja nyt eräänä päivänä huomasinkin, että seitsemältä illalla teillä oli jo suht. valoisaa (laitampa kuvan tänne) ja kuuden tunnin päästä täällä oli jo täysin pimeää (alempi kuva). Eli nyt te olette menneet meistä edelle valoisuuden suhteen!



lauantai 16. maaliskuuta 2013

St. Lucia

Hiphei!

Täällä olemme edelleen. Tämä Rodney Bay on kyllä mukava paikka! Silloin muinoin euroopan puolella keskustelimme veneilijöiden kanssa Karibiasta ja kaikki he kertoivat meille Karibian olevan kallis paikka. Meille alkoi jo vähitellen tulemaan olo, että voimmeko nauttia alueesta lainkaan, jos se kerta on niin kallis paikka jolloin aika menisi hupenevia rahoja laskiessa :)

Näin ei kuitenkaan ole ollut. Muinoin moitin pilottikirjamme liian negatiivisen kuvan luomisesta ja nyt annan kyllä kritiikkiä niille jotka moittivat aluetta turkasen kalliiksi. Minä voin kertoa teille tarkan markan tyttönä mikä on ollut kallista ja se on ollut Etelä-Eurooppa Espanjasta Portugaliin aina Kanarian saarille asti. Ok, ruoka tällä alueella on todella edullista, siis todella edullista eikä vedestä tarvitse maksaa erikseen, mutta satamahinnat (Coruna, Cascais, Lagos, Lanzarote,) ovat olleet kalliita (50euroa yö). Ainoa poikkeus näihin "tyyris"-satamiin on ollut yllätyksellisesti Las Palmas (15 euroa yö). Nyt, jos puhutaan hintalaadusta, niin koko matkan parhaat satamat kaikin puolin (Kemiä, Vaasaa ja Maarianhaminaa lukuunottamatta) ovat olleet valitettavasti tällä puolen suurta merta. Hintaa yöltä olemme maksaneet Trinidadissa ja täällä Rodney Bayn satamassa noin 30 euroa yö. Ei paha!

Ja nyt, jos haluan tässä vaiheessa pohtia parasta tähän astista satamaa, niin kyllä se on tämä Rodney bay (jälleen jätetään huomiotta kotimaan satamat, sillä eihän ole Kemin eikä varsinkaan Selkä-Sarven voittanutta). Jos taas halutaan etsiä sitä kehnointa hintalaatu-maata, niin siihen on äärettömän helppo löytää vastaus, sillä se on Iso-Britannia. Tämä merenkäynnin historian ylpeys kylpee maineessaan, mutta niin känäset satamat ja niin törkeät hinnat. Siis ihan käsittämätöntä... tässä nyt mietin, että siellä ne samat satamat odottavat taas edessäkäsin....toivottavasti parakkisuihkuihin hanoineen ja hajuineen on tullut hieman edes parannusta tämän puolen vuoden aikana ;)

No mitäs me olemme tehneet? Me olemme lukeneet läjän lastenkirjoja, uineet min. kaksi kertaa päivässä, pelanneet pelejä, huoltaneet venettä. Nyt kyllä täytyy kertoa, että kyllästyimme vessojen ränkkäilyyn niin parahultaisen pahasti, että avasimme molemmat! Markku huolsi osat, vääntelimme hieman putkia, lisäsimme hanoa ja kappas. Vessat toimii kuin unelma. Huuhtelu pelaa kuin normivessassa... Vesipyörre pyörii ympäri pöntön laitoja ja huuhtoo tehokkaasti kaikki pönttöön eksyneet jätökset (tämän tarkemmin en viitsi kuvailla). Ei takaisin pulputusta, ei hajuhaittoja eikä siis pestäviä mattojakaan. Valitettavasti kerkesimme tämän kaiken tekemään vasta vieraidemne lähdettyä (pahoittelumme), mutta ehkä hyvä niin...nyt vieraillemme ei jäänyt liian aurinkoista kuvaa tästä meidän paratiisielostelusta, vaan he muistavat aina nämä biologisia käyntihajuja pulputtavat vessanpyttymme ;)

Niin siis huoltoa olemme tehneet. Eilen illasta väsyneenä katselin iltasatuna tämän Caribbean pirates elokuvan ensimmäisen osan ja kappas. Siinähän oli tutuja maastoja. Etenkin Karhusten perheelle ihan vain tämän vuoksi suosittelen elokuvan vilkaisua...on Pitoneita, Piton Bay ja tottahan toki Tobaco cays! Sitä huomasi keskittyvänsä useissa kohdissa enemmänkin elokuvan taustoihin kuin itse elokuvaan, vaikka hyvä elokuva onkin.

Nyt lähdemme joka iltaiselle iltauinnille. On mukava mennä pimeyden laskeuduttua uima-altaalle jonka aurinko on päivän aikana lämmittänyt :)

Hyvää yötä kaikille!

Ps. Riikka ystävälle kiitos kauniista sanoista. Kyllä me tulemme...tulemme aikanamme ja sitten näemme varmasti! Meilläkin on teitä ikävä ja hauskaa oli, että juuri ennen viestisi lukemista olin ajatellut, hassua kyllä, tulevia euroviisuja ja sitten mieleeni tulivat helsingin euroviisut ja yhdessä viettämämme aika!

Pps. Ilmeisesti korttinme ovat siis saavuttaneet koto-Suomen, mutta jos jonkun kortti on jäänyt välille, niin tässäpä kuva myös blogilla julkaistuna. Kortteja lähetimme ison läjän, joten älä murehdi, myös sinulle lähetinme kortin ja jollei kortti ole vielä ennättänyt postilokeroosi, niin voit ihailla sitä alla olevasta kuvasta :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013

St. Luciaa kierrellen

Heips,

Eilen lähtivät vieraamme kotimatkalleen. Anna-Marjan kengistä päätellen näin oli aikakin, sillä (kuten kuvista voit huomata) kengät kirjaimellisesti sulivat kuumuudessa alta :)!

Mukavaa meillä oli yhdessä...olette meille tärkeitä. Kiitos seurasta ja nähellään! Lapset ovat jo kovasti teitä kaivanneet. Aatos ilmoitti, että jos Anna-Marjan laiturilta ei voi hypätä veteen, voi tänne tulla takaisin "meillähän on iso uima-allas ja merivesikin on lämpimää, sillä sehän on äiti vihreää.."Niin, että jos uimavesi on Oulujoessa liian kylmää, tervetuloa takaisin :)

Tänään olemme kierrelleet saarta. Kävimme mm. tutustumassa saaren eteläkärjen kuuluisiin pitoneihin (Gros Piton 771m ja Petit Piton 744m), vuoriin, jotka kuuluvat maailman perintölistalle niiden erikoisuuden vuoksi. Nämä tulivuoren purkauksen kautta syntyneet vuoret koristavat myös St. Lucian lippua. Korkeammalle pitonille kiikkuminenkin olisi ollut mahdollista ja eräs halukaskin autosta olisi löytynyt, mutta tällä kertaa päädyimme vain ihailemaan vuoria kauemmalta.

Illasta retken jälkeen saavuimme satamaan ja yllättäen vaikka pimeys oli jo aikaa sitten laskeutunut sataman ylle, päädyimme uiskentelemaan. Aatos ui jo tosi hyvin, mutta kohta taitaa uida Suvikin! Pieni sukeltaa jo hienosti kahden metrin matkan, mutta virallisesti uintia tämä ei ole, sillä pinnassa ei vielä osata käydä :) Tämä on kuiten mainitsemisen arvoinen saavutus, sillä niin uutterasti pieni harjoittelee isoveljen perässä.

Mutta nyt uni kutsuu retkeilijää!