Täällä olemme, vailla nettiyhteyttä, mutta täällä me silti olemme :) ja kaikki on hyvin.
Eilen siirsimme veneemme tänne Anse Deshaiesin poukamaan. Paikka oli tullessamme täynnä veneitä...onhan kyseessä useiden veneiden pysähdyspaikka. Emme edellisessä ankkuripaikassa vielä tutustuneet saareen oikeastaan mitenkään, sillä sairastimme kevätflunssaa emmekä jaksaneet neniämme hirveästi satamaa pidemmälle esitellä :) Vähän haistelimme ilmaa ja that's it :) Luin kuiten muiden veneilijöiden kokemuksia saaresta eivätkä ne hirveästi antaneet odottaa mitään ihmeellistä.
Guadaloupen, perhosen muotoisen saaren, historia noudattaa samaa kaavaa kuin aikaisemmillakin saarilla. Aluksi saarta asuttivat rauhallisiksi luonnehditut arafakit, joiden jälkeen saaren otti haltuunsa pelätyt caribit, jotka hurjimmissa tarinoissaan söivät viholliset suihinsa. Caribit pitivät valtaa kunnes kolonialistit euroopasta saapuivat saarelle Kolumbuksen johdolla.
Caribit kutsuivat saarta nimeltä "Karukera", joka tarkoittaa kauniiden vesien saarta. Löytyyhän saarelta karibianmeren saarten korkeimmat vesiputoukset jne. Kolumbus puolestaan löydettyään saaren 4.10.1493 nimesi saaren espanjalaisen luostarin mukaan "Meidän hieno rouvamme Guadalupe De Estramadira".
Vuonna 1635 saaren ottivat haltuunsa ranskalaiset ja vuonna 1759 britit. Ranskalaiset olivat tähän mennessä perustaneet saarelle yhden kaupungin, Basse Terren. Englantilaiset perustivat tottakai toisen kaupungin, Pointe-a-Pitren, joka sai nimensä hollantilaisen miehen, "Peterin"?mukaan.
Pariisin rauhan 1763 mukaisesti saari palautettiin ranskalle ja vuodesta 1946 saari, kuten Martinique, saari on kuulunut osaksi Ranskaa yhtenä tämän "maakuntana". Saaren asukasmäärä on noin 420 000, josta noin 100 000 asustaa saaren taloudellisen keskuksen, Point-a-Pitren ympäristöä, kun noin 14 000 asuu saaren hallinnollisessa pääkaupungissa, Basse Terressä.
Saaren talous on pitkälti nojautunut sokeriin ja banaaniin....kiitos kysynnän ja maataloustukien :) Vähitellen kuitenkin painoarvo maataloudesta on siirtymässä matkailuun ja sen oheistuotteisiin.
Siinäpäs hieman historiaa ja nykyaikaa. Mutta mitäs me olemme tehneet?
Me olemme nautiskelleet :) Dominicalla saimme jälleen tehdä tuttavuutta venepoikien kanssa sekä muiden "jullien", jotka tarjosivat mitä ihmeellisimpiä palveluitaan. Koomista oli esimerkiksi se, että lähtiessämme Dominicalta ohitimme noin parin mailin etäisyydeltä parhaan ankkuripaikan (Prince Rubert Bayn) ja täällä parin mailin päässä oli ensimmäinen venepoika väijymässä lähestyviä aluksia pienellä värikkääksi maalatulla aluksellaan.
No joo... Kun vaihdoimme maisemaa Guadaloupelle, kaikki tämmöinen turha loppui. Jälleen uudessa ankkuripoukamassa saimme rauhassa etsiä itsellemme ankkuripaikan. Saimme viedä roskat rannalla olleeseen lajittelupisteeseen jne. Kaiken tämän teimme ihan itse, ihan rauhassa..ilman, että joku pyysi saada viedä roskamme hintaa x ja y :) Kiva juttu.
Rannassa saimme todeta Deshaiesin olevan oikein siisti kylä. Löysimme itsemme kaupungintalolta, josta koitimme kysyä tietä lähimmälle autonvuokraamolle. Hieman mutkien kautta löysin itseni kysymästä asiaa kaupungintalon työntekijöiden ruokahuoneessa siltä ainoalta henkilöltä, joka puhui avitettavasti englantia. Yllättävää, että huomaan olevani tämän kielijutun kanssa jo suht. sujut. Yllättävän vähällä sitä oikeasti pärjää, jos vain jaksaa yrittää....Martiniquella Markku piirsi sarjakuvan nettiliittymäkauppiaalle saadakseen selväksi tapahtuneen ja siitä seuranneen ongelman. Minä puolestani osoitin itseäni, leikin ajavani autoa pyörittäen käsissäni kuvitteellista rattia ja sanoin prum prum ja tämän jälkeen sanoin kysyen "Avis, Budget, Europcar....?". Tämän jälkeen naisen ilme kirkastui ja minulle annettiin ohjeet vuokraamolle. Näin sitä pitää!
Nyt meillä on ollut auto pari päivää. Ensimmäisenä lähdimme ilman mitään ohjeita etsimäänVolvo Penta jälleenmyyjää. Kuulostaako hullulta? No niin markkukin sanoi, kun kerroin tämän vastaukseksi hänen ongelmaansa puuttuvista varaosista. "mistähän ajattelit lähteä liikettä etsimään?" "no höh...sataman vierestä tietenkin!" "aikas vaikea löytää liikettä suuresta kaupungista ilman mitään ohjeita" "kyllä se löytyy, jos se siellä on...ja katsos..tuossahan menee Volvo...täällä myydään volvoja....kyllä täällä täytyy siis olla Volvo Pentakin :) (jonkin asteista naisenlogiikkaa)"
Markku ajoi. Minä ihmettelin näitä valtavia moottoriteitä, autoliikkeiden paljoutta ja sitä, että, jos joku olisi peittänyt palmut, laskenut hieman lämpötilaa ja nostanut nopeuksia, olisin väittänyt ajelevani etelä-Ruotsissa. Niin tutulta tuntui ympäristö. Aivan uskomatonta! Kaupungissa näytetään harrastavan grafiittitaidetta aika lailla. Jos Lissabon oli tämän vuoksi hieman tuhruisen oloinen, on tämäkin, mutta joukossa on todella paljon todella hyviäkin töitä. Ihan innolla myös niitä ihailin.
....no kuiten...siinä samalla suunnistelin ihan perinteisen paperikartan turvin kohti marinaa....läpi kaupungin, jossa ihmettelimme suunnatonta määrää kylttejä, joissa luki "Perse" muodossa, jos toisessa. Viimein pääsimme selville tästä pyhästä John Perseestä, nobelin runoilijasta, joka asusteli Guadaloupella ja hänen kunniakseen "Perse" on hyvin suosittu nimistössä käytetty nimi....oli "Perse" hotelli ja "Perse" ravintolaa puhumattakaan "Perse" museoista ja "Perse" kadunnimistä jne. :) Onkohan ne saman henkilön mukaan nimetty ne muinoin kanarialta ostamani kasvojenpuhdistusliinat... "Make up by Perse" ;)
Automatkamme jatkui läpi kaupungin todelliselle laitakaupungille, jossa "kaupalliset naiset" reunustivat katuja. Suurin osa istui ihan vain penkeillä odottamassa kyytiään, mutta muutama osoitti aktiivisuuttakin vilkuttelemalla kipparilleni...minä vilkutin takaisin :) Kyytiin olisivat luultavasti halunneet...olihan lämpötilakin 29,5 astetta vielä ilta seitsemältäkin....mutta olisipas ilme ollut varmasti makia, jos olisimme neidin istuttaneet lastenistuinten väliin takapenkille ;) Emme siis pysähtyneet, vaan jatkoimme matkaamme. Ja hei! Arvaatkas mikä tuli vastaan juuri ennen marinaa? No Volvo Penta! "no niin rakkaani...minähän sanoin, että kyllä se löytyy." ....Olinpas kiitollinen tilanteesta! Hyvä minä, hyvä!
Volvon jälkeen kiertelimme hieman ihmettelemässä maisemia ja illaksi saavuimme marinaan ruokailemaan Aatoksen lempiruokaa, eli susheja. Päätimme ostaa itsellemme 18 sushin aterian ja lapsille omat. Aterian asettelu näytti miljöön lisäksi todella hyvältä ja maistuikin mahtavalta. Kyllä Aatos tykkäsi....söi ensin oman lautasensa tyhjäksi, jonka jälkeen siirtyi äidin lautaselle ja tämän tyhjennettyään isän lautasen kimppuun....isä, kun oli nauttinut ateriaansa hitaasti nauttien oli Aatoksella vielä vara valitakin :) lopuksi laskimme, että Aatos söi 16 sushia + jälkipaloina salaatit omalta ja äidin lautaselta. Lähtiessämme takapenkiltä kuului tyytyväistä ähkyistä ähinää "tiiäkkös äiti mikä on minun lempiruokaa?.....no sushi tietty!"
Hieman kartturi oli väsynyt ja oikean reitin sijaan päädyimme ajamaan sademetsän läpi rakennetun tien kautta. Tie oli upeassa kunnossa (emme siis päässeet sademetsäseikkailulle ravan roiskuessa fordimme lokasuojissa) ja mutkitteli aina 800 metrin korkeuteen merenpinnasta. Paljon emme nähneet, sillä yö oli jo yllämme. Tuntui villiltä kuunnella ikkunasta viidakonääniä, ajaa sumun läpi ja vielä upeakuntoista tietä pitkin! No joo...tilanne oli jotenkin väsyneenä niin absurdi, että sokeriruokopellon ja sumun jälkeen Markun puheet elokuvasta "Maissilapset", ei enää huvittanut minua ja aloinkin toivomaan pikaista pääsyä koti-veneelle :) ....pimeässä muuten pohdimme, että miksi pitää pitkiävaloja täällä päällä, kun ei ole poroja ja hirviä jne. Tulimme siihen tulokseen, ette jotta näkisi muut kanssaihmiset, tien reunustoja niittävät kantturat ym. sekä tielle pudonneet oksat. Hetken päästä kohtasimmekin pimeydestä tielle pudonneen viidakon "oksan".... Niin no joo....täällä nuo "oksat" voi olla suht. suuria...sama kuin joku olisi kaatanut tielle koivun :) pitkät päällä jatkoimme ihan tyytyväisinä matkaamme....
Tänään olemme puolestamme viettäneet erilaista päivää....lastenpäivää. Aamusta nimittäin lähdimme eläintarhaan. Ja olihan tämä sademetsän keskellä oleva eläintarha ympäristöinen aikamoinen kokemus kyllä vanhemmillekin. Paljon eläimiä ja ympärillä sademetsää. Myös kasvillisuus oli huomioitu ja nyt pääsin todella näkemään viidakon kerrokset riippusiltojen avulla, jotka oli laitettu kulkemaan puusta puuhun yhä korkeammalle ja korkeammalle. Tämän hurjan riippusiltakävelyn aikana pystyi näkemään viidakon pohjakasvillisuuden muuttumisen vaiheittain yhä levenevään latvakasvustostoon, jossa jokainen kasvi pyrki saamaan sen maksimaalisen valon määrän levittäytymällä yhä laajemmalle ja laajemmalle. Puiden rungoilla kukkivat orkkideat, linnut hyppelehtivät oksistoissa ja ylhäällä latvustossa maisemat olivat todella kauniit. Kuurosateinen päiväkään ei haitannut eläintarhavierailuamme. Pienet olivat oikeastaan aivan innoissaan keltaisista sadeasuistaan :) Eläintarhan jälkeen saimme nauttia pääsylippujen hinnalla läheisessä ravintolassa hedelmäpunchit. Jäähileinen juoma oli niin kylmää lasten malliin nopeasti nautittuna, että Aatos tuumasikin "tämä on äiti niin kylmää, että järki jäätyy!"
Illasta kävimme täyttämässä varastojamme Carrefour-marketin hyllyiltä. Nyt jääkaappimme on täynnä juustoja ja muita maitotuotteita. Kassalla kävi hauskasti, kun ostin seitsemän kuuden pullon pakkausta vettä. Kassalla kassaneiti selitti minulle, että hänen täytyy laskea kaikki pullot yksitellen ja hän laski ja laski...aloitti alusta ja laski...sitten minä puutuin asiaan ja sanoin, että "hei...kuusi kertaa seitsemän....42!" ja myyjä siihen kysyvästi, että olenko minä varma ja alkoi laskemaan pulloja uudelleen. Lopulta hän laittoi koneelle väärän luvun 43, mutta onneksi kassakone oli niin fiksu, että ilmoitti tästä kassaneidin laskuerheestä. Niin...paljonko se 6 x 7 onkaan :)?
Huomenna vielä aamupäivän ajelemme ja sitten palaamme veneelle huoltohommiin. Huomenna olisi tarkoitus sään salliessa aamusta jatkaa matkaamme kohti Antiguaa. Ohitamme matkalla Montserat saaren, jonka lähihistoria on mielenkiintoinen, sillä vuosien 1995-96 aikana saaren tulivuori, Galways Soufriere, purkautui tuhoten saaren eteläosan, mukaan lukien saaren pääkaupungin Plymouthin. Nyt koko saaren raunioitunut eteläosa on määrätty liikkumakieltoon edelleen jatkuvasta vulkaanisesta aktiivisuudesta johtuen. Ne saaren asukkaat, jotka ovat jääneet saarelle (kolmasosa muuttanut läheisille saarille), asuttavat nyt saaren pohjoisosaa. Me luultavasti skippaamme saaren pääosin siitä johtuen, että saaren oletetut parhaat ankkuripaikat ovat juuri niillä saaren eteläisillä alueilla, joihin meno tällä hetkellä on kielettyä, tai veneilijöitä "suositellaan" olemaan menemättä tietyille kohdille saarta... Olisihan se varmasti aikamoinen näky...tuhoutunut kaupunki...kartalla vielä näkyy, missä on ollut kirkko, missä veneseura, missä koulu ja sairaala. Kaikkien näiden vierelle on kirjoitettu sana "raunio". Aikas surullista.
No matkamme siis varmaan jatkuu.
Palailemme asiaan, kun taas löydämme nettiyhteyden jostain :) Täällä emme raskineet nettiä ottaa, kun se olisi ollut niin kallis ja kieliongelmat osoittautuivat ongelmien setvimiseen sarjakuvista huolimatta haastaviksi Martiniquella, joten täällä päädyimme netittömyyteen. Vielä meillä on muutama saari edessämme. Tarkoituksemme olisi tutustua pikaisesti saariin pohjoisessa aina brittiläisille neitsytsaarille, tai US-Neitsytsaarille asti, johon ylitysmiehistömme saapuu kuun lopussa. Matkaan olisi tarkoitus päästä 28.4, toivottavasti Saint Martinilta, jolloin meillä olisi heti 80 mailia vähemmän matkaa taitettavanamme.
Mutta nyt heipparallaa!
Ps. Ja mukavia kevätkelejä sinne pohjoiseen....tääytyy jo alkaa puhaltelemaan lämpöä sinne, jotta vedet ja ilmat vähän lämpenesivät :)
